event-301098 event-301098

Teatteri ja ooppera

VIRO-VIIKOT: SAMAD SONAD, TEINE VIIS, Espoon Kaupunginteatteri


Järjestäjä:Espoon Kaupunginteatteri
Paikka:Louhisali, Kulttuuriaukio 2, Tapiola
Osoite:Kulttuuriaukio 2
02100 Espoo
Pääsymaksu:36.0

Lähde:Lippu.fi

VIRO-VIIKOT: SAMAD SONAD, TEINE VIIS, Espoon Kaupunginteatteri

Virolaiset pitävät tarinasta, jonka mukaan he lauloivat itsensä vapaiksi. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, kuinka juuri ennen itsenäisyyden palauttamista rajut ristiriidat jakoivat niin päättäjiä kuin kansaa. Yhteisen sävelen löytäminen vaikutti mahdottomalta. Ja silti, yhteisymmärrys saavutettiin. Valtio rakentui yhteisvoimin, ja tulipa siitä sitten juuri sellainen kuin oli toivottu tai ei, sitä haluttiin, ja se saatiin.

Esitys perustuu Viron itsenäisyyden palauttamisessa keskeisten naisten haastatteluihin. Kansallisen myytin mukaan rajun vastakkainasettelun tuoksinassa muutaman naisen ryhmä oli avainasemassa rauhan säilyttämisessä. Näiden samojen naisten ansiosta itsenäisyyden mahdollistanut yhteisymmärrys lopulta saavutettiin. Työryhmä tuulettaa menneiden aikojen myyttejä pohtien samalla valtavia henkilökohtaisia riskejä ottaneiden esivanhempien merkitystä tässä ajassa. Kun tänä päivänä puhutaan vapaudesta tai vapauden puutteesta, mitä oikeastaan tarkoitetaan? Onko yksimielisyys mahdollista ihmisten laulaessa samoja sanoja eri sävelin?

Työryhmä:
Ohjaaja: Mari-Liis Lill
Lavastussuunnittelija: Emer Värk
Esiintyjät: Teele Pärn, Britta Soll
Valosuunnittelija: Priidu Adlas
Säveltäjä: Marten Kuningas

Estonian Drama Theatre
Same Words, Another Tune

www.espoonteatteri.fi

Kommentoi tapahtumaa (0)