I love
Greek tragedy.
I love how they plunge us straight into the quivering state of afters.
After the tragedy comes more tragedy.
And then more. And more.
Oblivian taiteellinen johtaja Annika Tudeer juhlistaa 60-vuotispäiväänsä tähän mennessä henkilökohtaisimmalla teoksellaan: minimalistisessa näyttämötilassa, pöytien ja paperipinojen välissä, jotka ovat täynnä todellisia ja unelmoituja tarinoita, hän kuvaa elämänsä ainutlaatuisuutta ja haavoittuvuutta ei-toivottuna, jätettynä ja sitten adoptoituna lapsena. Laulun sekä fragmentaarisen tanssin ja liikkeen sävyttämänä Annika lukee ja kertoo kaipuusta kuulua sekä uuteen että vanhaan perheeseen. Koskettavasti ja hellittämättä hän kertoo miehistä ja naisista, omasta ja vieraista kehoista, äitiydestä ja vapautumisesta, lapsuudesta, nuoruudesta ja vanhenemisesta, eikä vähiten kaipuusta tulla ehdoitta rakastetuksi ja pystyä rakastamaan ehdoitta.
Runollisella voimalla Annika vie yleisön tunnin mittaiselle matkalle läpi elämänsä – jonnekin maailman alun, kreikkalaisen mytologian ja nykypäivän välimaastoon – ja valitsee yleisön intiimiksi vastaparikseen ja todistajaksi lähes tuskallisille entä jos -skenaarioille ja yhtä lailla sovinnollisille näkökulmille. Illan kuluessa Annikan tarina siirtyy yhä enemmän kohti yleismaailmallista pohdintaa, meidän kaikkien yhteistä ja elinikäistä kuulumisen etsintää.