event-171185 event-171185

Teatteri ja ooppera

TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA OSA 1


Järjestäjä:Lahden kaupunginteatteri
Paikka:Juhani-näyttämö, Kirkkokatu 14
Osoite:Kirkkokatu 14
15140 Lahti
Pääsymaksu:32

Lähde:Lippu.fi

TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA OSA 1

Osa 1: Kuu on torpparin aurinko

Täällä Pohjantähden alla -teoksen ensimmäisessä osassa keskitytään seuraamaan Suomen valtion itsenäistymisvaiheita 1880-luvulta vuoteen 1918. Näitä vaiheita kuvataan Jussi ja Alma Koskelan perheen sekä Pentinkulman kylän silmin. Ensimmäinen osa on kertomus kahtiajaosta, uhrauksista ja koettelemuksista, jotka kohtasivat Suomen kansan syviä rivejä ennen maamme itsenäistymistä. Suomi julistautuu itsenäiseksi, Akseli ja Elina perustavat myös oman perheensä, mutta juopa torppareiden ja isäntien välillä syvenee.

ENSI-ILTA 5.10.2017

SOVITUS Ari-Pekka Lahti / OHJAUS Juha Malmivaara KOREOGRAFIA Panu Varstala LAVASTUS Minna Välimäki PUKUSUUNNITTELU Pirjo Liiri-Majava VALOSUUNNITTELU Kari Laukkanen ÄÄNISUUNNITTELU Kai Poutanen ROOLEISSA Lahden kaupunginteatterin koko näyttelijäkunta

Kommentoi tapahtumaa (0)