Magritte: Elämänviiva

Muut

Järjestäjä:Amos Rex
Paikka:Amos Rex
Sijainti:Helsinki

Ajankohta:


Lahde: Museoliitto

Surrealismin johtohahmona pidetty taiteilija on erityisesti tunnettu teoksistaan, joissa arkinen todellisuus käännetään päälaelleen; omena valtaa kokonaisen huoneen, ja nenä kääntyy piipuksi. Tuttu onkin yhtäkkiä hämmentävän vierasta.

Taiteilijan surrealististen vaiheiden päämääränä oli päästä selvyyteen ihmiseen liittyvästä arvoituksesta – vastausta ihmisyyden universaalisti pohdittuun kysymykseen Magritte haki taiteensa kautta. Luotaamalla arkitodellisuutta hän koetti päästä käsiksi siinä piilevään mysteeriin.

Näyttelyssä annetaan puheenvuoro taiteilijalle itselleen: se on rakennettu Magritten luennon Elämänviiva pohjalta, jonka hän piti Antwerpenissa vuonna 1938. Tilaisuus oli yksi niistä harvoista kerroista, kun arvoituksellinen taiteilija avasi työskentelytapojaan ja taiteellisia vaikuttimiaan. Magritte oli muutoin aina kieltäytynyt selittämästä teoksiaan, jotka tarjosivat väläyksiä siitä, miltä ”maailman mysteeri” voisi kuvallisessa muodossa näyttää.

Esillä olevat teokset avaavat monipuolisesti Magritten työskentelyn kehitystä eri aikakausilla. Magritten elämänvaiheet ja ajatukset siivittävät matkaa taiteilijan vaiherikkaan uran läpi aina surrealismin esiasteista ”sikailukauteen”. Kuvataiteiden lisäksi elokuvasta kiinnostuneen taiteilijan näyttelyn oheisohjelma laajenee myös Bio Rexin valkokankaan puolelle Fantômas-mykkäelokuvasarjan muodossa.

Näyttely toteutetaan yhteistyössä sveitsiläisen Luganon taidemuseon kanssa. Näyttelyn kuraattoreina ovat toimineet belgialaiset surrealismin asiantuntijat, Charleroin valokuvamuseon johtaja Xavier Canonne sekä taidehistorioitsija Julie Waseige.

Näyttely avataan yleisölle perjantaina 8.2.2019.