event-178555 event-178555

Musiikki

THE HOLLIES


Järjestäjä:The Hollies
Paikka:Tampere-talo, Iso sali
Osoite:Yliopistonkatu 55
33100 Tampere
Pääsymaksu:69

Lähde:Lippu.fi

THE HOLLIES

Legendaarinen The Hollies -yhtye Helsinkiin ja Tampereelle ensi vuonna!

Maailman suosituimpien yhtyeiden joukkoon 1960-luvulla lukeutunut The Hollies jaksaa konsertoida yhä väsymättömänä ja saapuu kiertueellaan Helsinkiin ja Tampereelle ensi vuonna. Luvassa on todellinen sixties-rockin huippukatselmus kaikkine yhtyeen suurimpine ja tunnetuimpine hitteineen.

The Hollies nähdään Kulttuuritalossa, Helsingissä lauantaina 14. syyskuuta 2019 ja Tampere-talossa sunnuntaina 15. syyskuuta 2019 osana laajaa A Highway Of Hits -kiertuettaan.
The Hollies on tullut tunnetuksi lukuisista menestyskappaleistaan, kuten I'm Alive, Bus Stop, Stop Stop Stop, He Ain't Heavy, He's My Brother, Long Cool Woman (in a Black Dress) ja The Air That I Breathe. Tässä Buddy Hollyn mukaan nimetyssä yhtyeessä soittaa yhä kaksi sen alkuperäistä jäsentä 1960-luvulta, rumpali Bobby Elliott sekä laulaja, kitaristi Tony Hicks.

The Hollies oli aikanaan jopa suositumpi kuin The Beatles. Heillä oli vuodesta 1963 aina 1970-luvun puoliväliin enemmän listahittejä kuin The Beatlesilla – kaikkiaan 18 laulua Britannian Top10-listalla. Viimeisimmän listaykkösen he saivat vuonna 1988 He Ain’t Heavy, He’s My Brother -kappaleen uudelleenjulkaisun myötä.
The Hollies -yhtyeen maailmanvalloitus osuu juuri samaan aikaan 1960-luvun alkuun, kun moni muukin brittiyhtye alkoi kerätä suosiota myös muualla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa.

Nyt The Hollies -perintöä jatkavat perinteikkäin tahdein ja rytmein Bobby Elliott ja Tony Hicks. Lisäksi yhtyeessä on mukana Mudin entinen jäsen, jo 30 vuotta The Holliesiin kuulunut basisti/laulaja Ray Stiles, kosketinsoittaja Ian Parker, kitaristi/laulaja Steve Lauri sekä laulaja Peter Howarth.

The Hollies, A Highway Of Hits Tour:
Helsinki, Kulttuuritalo, Helsinki, LA 14.9.2019
Tampere, Tampere-talo, SU 15.9.2019

Konserttien tuottaja: Eastway Live: www.menolippu.fi
The Hollies: www.hollies.co.uk/

Kommentoi tapahtumaa (0)