Teatteri ja ooppera, Tanssi

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus


Järjestäjä:Teatteri RIO
Paikka:Teatteri RIO
Osoite:OULU
Pääsymaksu:min 22.50 € - max 23.00

Lähde:Ticketmaster

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tunnetaan uniikista raskaan rokin soundistaan. Yhtye perustettiin vuonna 1996 ja se teki huikean kahdeksan vuotta kestäneen uran suomalaisen raskaan rokin estradilla. Viidestä albumista neljä on ylittänyt kulta- tai platinarajan, ja myöskin live-esiintymisten suosio oli ennennäkemätön. Kokoonpanon tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi Nyt on mies!, Surupuku, Lumessakahlaajat, Rajaton rakkaus, Kylmä tila ja Hyvä ihminen. Myytyjä albumeja on yli 130 000 kappaletta. Vuonna 2002 yhtye palkittiin peräti neljällä Emma-palkinnolla (Vuoden pop/rock-albumi, Vuoden albumi, Vuoden biisi sekä Vuoden yhtye). Joulukuussa 2004 yhtye jäi määrittelemättömän pituiselle keikkatauolle, kunnes noin kaksi vuotta myöhemmin kertoi uransa päättyneen lopullisesti. Nyt – vuonna 2017 – yhtye on tehnyt näyttävän paluun! Yhtyeen keulahahmo Timo Rautiainen kertoi Soundille helmikuussa 2017 seuraavanlaisesti: ”Olen tehnyt 2000-luvun puolivälin jälkeen vaikka mitä: soolo- ja bändilevyjä, kaikenlaisia keikkoja, tv-sarjoja ja kesäteatteria. Olen myös opiskellut Kaustisella kansanmusiikkia. Toisin sanoen olen saanut tehdä kaikkia niitä asioita, joista haaveilin Niskalaukauksen loppuaikoina. Sitten kun häärii yli kymmenen vuotta kaiken muun parissa, saattaa se menneisyyskin näyttäytyä vähän erilaisena. Tulin jossakin vaiheessa miettineeksi, että mitä hyötyä luupäisestä ehdottomuudesta lopulta on. Että olenko tyytyväinen itseeni jos korisen vielä kuolinvuoteellakin, että eipähän tultu takaisin. Miksi minä välittäisin kasvojen menettämisestä? Että olette oikeassa, toitotin silloin monessa lehdessä, että tätä bändiä ei enää nähdä missään. Nyt se kuitenkin nähdään ja minut saa ihan vapaasti ristiinnnaulita.”

Kommentoi tapahtumaa (0)