event-202821 event-202821

Musiikki

BROADCAST


Järjestäjä:Broadcast
Paikka:Järvenpää-talo, Sibelius-sali
Osoite:Hallintokatu 4
04400 Järvenpää
Pääsymaksu:27

Lähde:Lippu.fi

BROADCAST

Broadcast yhtye tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuonna -81 julkaistulta, yhtyeen nimeä kantavalta pitkäsoitolta lohkaistulla singlellä Pasific. Jo tuolloin kriitikot kiinnittivät huomiota bändin musikaaliseen osaamiseen ja erityisesti moniäänisiin lauluosuuksiin.

Broadcast on julkaissut yhteensä 6 levyä, joista Who’s got the ball levyn single You Break My Heart lienee soitetuin. Vastoin yleistä käsitystä, yhtye ei ole koskaan hajonnut, vaan se on pitänyt epämääräisen mittaisen tauon. Tuon tauon aikana yhtyeen jäsenet ovat sekä luoneet soolouraa tahoillaan, että soittaneet maan nimekkäimpien artistien levyillä ja taustabändeissä. Broadcastin pisimpään yhdessä työskennellyt kokoonpano on viime aikoina tehnyt harvakseltaan keikkaa ja nyt on vuorossa Järvenpää-talo!

Yhtyeen alkuperäisjäsenen Esa Kaartamon äkillinen poismeno elokuussa 2018 oli Broadcastille ja koko suomalaiselle musiikille valtava menetys. Esa tulee kuitenkin olemaan vahvasti läsnä yhtyeen esiintymisissä musiikkinsa kautta. Esan "tontilla" ollaan nähty viime lokakuusta lähtien Mika Kuokkanen. Esa ja Mika soittivat yhdessä Hoedown yhtyeessä 15 vuotta ja vastasivat pääosin yhtyeen sävellystyöstä. Näin ollen Mikan valinta Esan seuraajaksi oli luonnollinen ja helppo.

Broadcast keskittyy parhaillaan uuden musiikin säveltämiseen. Mitään aikataulua uudelle julkaisulle ei olla sovittu, mutta Järvenpää talon konsertissa marraskuussa tullaan kuitenkin kuulemaan ainakin yksi ellei useampia uusia kappaleita.

Kim Lönnholm laulu
Mika Kuokkanen, kitara, laulu
Edu Kettunen kitara, laulu, perkussiot
Jarmo Nikku kitara
Miri Miettinen rummut, laulu
Masa Maijanen basso
Tuomas Kesälä koskettimet, laulu

Kommentoi tapahtumaa (0)