event-207263 event-207263

Musiikki

ANTTI KETONEN - JOULULAULUNI


Järjestäjä:Antti Ketonen
Paikka:Ristinkirkko, Lahti
Osoite:Kirkkokatu 4
15110 Lahti
Pääsymaksu:34

Lähde:Lippu.fi

ANTTI KETONEN - JOULULAULUNI

Valtavaan suosioon noussut Antti Ketonen mittavalle joulukiertueelle!

Hiljattain Olisitpa sylissäni -debyyttialbumillaan kultaa myynyt Antti Ketonen lähtee marraskuun alussa joulukiertueelle.  Joululauluni-kiertue vie soolourallaan suursuosioon nousseen Ketosen kirkkoihin ja konserttisaleihin ympäri Suomen. Kyseessä on karismaattisena esiintyjänä tunnetun Ketosen soolouran toistaiseksi mittavin kiertue.

Viime vuoden soitetuimmasta radiobiisistä vastaava Antti Ketonen lähtee Joululauluni-kiertueelle nelihenkisen bändinsä kanssa. Kuluneena kesänä kolmisenkymmentä festarikeikkaa yhtyeensä kanssa heittänyt Ketonen on tulevasta kiertueesta innoissaan. 

Artistina olen aina haaveillut mahdollisuudesta tehdä isoja kiertueita ja nyt kävi niin, että kun lähdimme suunnittelemaan joulukiertuetta, se vain lähti paisumaan. On tosi mahtavaa päästä kiertämään koko Suomi oman bändin kanssa. Kiertueella on mukana myös sellaisia paikkakuntia, joilla en ole aiemmin vieraillut. Olemme koko porukka todella innoissamme, Antti kertoo.

Konserteissa tullaan kuulemaan kappaleita Ketosen vuonna 2015 julkaistulta joulualbumilta, artistin omia suosikkijoululauluja sekä aivan uusia kappaleita. Yksi uusista kappaleista tulee olemaan mukana Ylen Anna laulu lahjaksi -konsertissa, mutta luvassa on myös Antin omiin joulumuistoihin pohjautuvia lauluja.

- Minulla on muutamakin uusi joululaulu tekeillä. Joulu on minulle rakasta aikaa ja siihen liittyy paljon muistoja. Olen muun muassa aikoinaan kiertänyt isäni kanssa joulupukkina ja tonttuna, ja juuri niistä muistoista on syntymässä joululaulu. Itseltäni nämä tällaiset kiertueet viime aikoina jääneet väliin, mutta on upeaa päästä nyt jakamaan tarinoita omissa konserteissani. Toivotan kaikki tervetulleeksi Joululauluni-konsertteihin, Antti sanoo. 

Turun seudun musiikkiopiston lasten ja nuorten kuoro esiintyy Antti Ketosen Joululauluni-konsertissa sunnuntaina 17.11.

Hiljattain Olisitpa sylissäni -debyyttialbumillaan kultaa myynyt Antti Ketonen lähtee huomenna mittavalle joulukiertueelleen, joka saapuu Logomoon 17.11.  Lapsikuorossa itsekin aikanaan laulanut Ketonen on varannut konserttiohjelmistoonsa paikan myös paikalliselle lapsikuorolle. Turussa Ketosen kanssa esiintyy liki 20-henkinen Turun seudun musiikkiopiston lasten ja nuorten kuoro.

Antti kertoo: ”Aloin harrastaa laulua aikoinaan Lohjalla lapsikuoro Lartessa, ja jatkoin siitä myöhemmin heidän nuorisokuoroonsa.  Oli hienoa esiintyä erilaisissa tilaisuuksissa, ja pääsimme kiertämään myös kotimaan ulkopuolella Ruotsissa ja Hollannissa. Noilta reissuilta on jäänyt lämpimiä muistoja. Siksi halusin kutsua konserttikiertueelleni paikallisia lapsikuoroja. On ilo huomata kuinka moni kuoro halusi lähteä mukaan luomaan joulutunnelmaa kanssani. Odotan innolla pääseväni Logomoon yhdessä turkulaisen lapsikuoron kanssa”.

Lipun hinta: 34,50 € ennakko ja ovelta 39,50 €

Konsertit alkavat klo 18.30 paitsi Tampere 7.12 joka alkaa klo 15.00
Konsertin kesto: 75-90 min
Konsertissa ei ole väliaikaa
Ikärajaton

Kiertueen järjestäjä: 
RH Entertainment Oy 

Kommentoi tapahtumaa (0)