event-207795 event-207795

Musiikki

Antti Ketonen, joululauluni


Järjestäjä:JÄMSÄN KIRKKO
Paikka:JÄMSÄN KIRKKO
Osoite:JÄMSÄ
Pääsymaksu:min 1.00 € - max 10.00

Lähde:Ticketmaster

Antti Ketonen, joululauluni

Valtavaan suosioon noussut Antti Ketonen mittavalle joulukiertueelle! Koko Suomen käsittävän Joululauluni-kiertueen liput tulevat myyntiin tänään. Konserteissa kuullaan niin kaikille tuttuja joululauluja kuin aivan uusiakin kappaleita. Hiljattain Olisitpa sylissäni -debyyttialbumillaan kultaa myynyt Antti Ketonen lähtee marraskuun alussa kaksikymmentäviisi paikkakuntaa käsittävälle joulukiertueelle. Kemin kirkosta torstaina 7. marraskuuta käynnistyvä Joululauluni-kiertue vie soolourallaan suursuosioon nousseen Ketosen kirkkoihin ja konserttisaleihin ympäri Suomen. Kyseessä on karismaattisena esiintyjänä tunnetun Ketosen soolouran toistaiseksi mittavin kiertue. Konserttien liput tulevat myyntiin tänään klo 12.00. Viime vuoden soitetuimmasta radiobiisistä vastaava Antti Ketonen lähtee Joululauluni-kiertueelle nelihenkisen bändinsä kanssa. Kuluneena kesänä kolmisenkymmentä festarikeikkaa yhtyeensä kanssa heittänyt Ketonen on tulevasta kiertueesta innoissaan. - Artistina olen aina haaveillut mahdollisuudesta tehdä isoja kiertueita ja nyt kävi niin, että kun lähdimme suunnittelemaan joulukiertuetta, se vain lähti paisumaan. On tosi mahtavaa päästä kiertämään koko Suomi oman bändin kanssa. Kiertueella on mukana myös sellaisia paikkakuntia, joilla en ole aiemmin vieraillut. Olemme koko porukka todella innoissamme, Antti kertoo. Konserteissa tullaan kuulemaan kappaleita Ketosen vuonna 2015 julkaistulta joulualbumilta, artistin omia suosikkijoululauluja sekä aivan uusia kappaleita. Yksi uusista kappaleista tulee olemaan mukana Ylen Anna laulu lahjaksi -konsertissa, mutta luvassa on myös Antin omiin joulumuistoihin pohjautuvia lauluja. - Minulla on muutamakin uusi joululaulu tekeillä. Joulu on minulle rakasta aikaa ja siihen liittyy paljon muistoja. Olen muun muassa aikoinaan kiertänyt isäni kanssa joulupukkina ja tonttuna, ja juuri niistä muistoista on syntymässä joululaulu. Itseltäni nämä tällaiset kiertueet viime aikoina jääneet väliin, mutta on upeaa päästä nyt jakamaan tarinoita omissa konserteissani. Toivotan kaikki tervetulleeksi Joululauluni-konsertteihin, Antti sanoo. Antti Ketonen, joululauluni Konsertti alkaa klo 18:30. Konsertin kesto : 75-90 min Liput: 34,50 € ennakko ja ovelta 39,50 €

Kommentoi tapahtumaa (0)