event-209991 event-209991

Musiikki

Knipi


Järjestäjä:Olympia
Paikka:Olympia
Osoite:Satakunnankatu 10
33100 Tampere
Pääsymaksu:enn.alk.18

Lähde:Tiketti

Knipi

Suomalaiseen popmusiikkiin vahvan jälkensä säveltäjänä jättänyt Knipi julkaisee odotetun, oman soololevynsä 11.10. Jukka Immosen tuottamalta albumilta saadaan tänään ensimmäinen single "Katkoviivoja". 

Egotripin perustajajäsenenä ja kitaristina parhaiten tunnettu Knipi on saavuttanut tähänastisella urallaan neljä Emma-palkintoa sekä lukuisia kulta- ja platinalevyjä. Hän on säveltänyt biisejä Egotripin lisäksi mm. Anna Puulle, Irinalle, Jonna Tervomaalle ja Jenni Vartiaiselle. 

"Kun joku joskus 10 vuotta sitten kysyi minulta, että aionko koskaan tehdä soololevyä, vastasin että 'tuskin'. En ollut aiemmin kokenut siihen tarvetta. Viimeisen parin, kolmen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut miettiä mitä minusta artistina jää jälkipolville. Olenko aina vain osa ryhmää tai laulunkirjoittaja muille artisteille? Havahduin ajatukseen, että olen jo päälle neljänkymmenen ja ajatus siitä, että en ole koskaan julkaissut mitään täysin omaa alkoi kalvaa mieltäni. Nyt oma sooloalbumini on vihdoinkin valmis", kertoo Knipi.

Tulevalla albumilla ovat mukana Knipin lisäksi kosketinsoittaja Jussi Liimatainen (Anna Puu), rumpali Heikki Kytölä (PMMP, Lauri Tähkä) ja basisti Anssi Maasalo (Egotrippi).



 Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä.

Kommentoi tapahtumaa (0)