Vuonna 1971 valmistunut ja kolme vuotta siitä Jouko Turkan ohjauksessa Kotkan teatterissa kantaesityksensä saanut, aikansa ns. kohunäytelmä on teemoiltaan ja väittämiltään ikiaikainen. Runar ja Kyllikki on samalla vanha ja viisas, nuori ja rauhaton tarina siitä, kuinka kyläyhteisön yhdessä kehräämä todellisuus muodostuu arjesta ja fantasioista, salaisuuksista ja niiden peittelystä.

Mutta ennen kaikkea se on näytelmä heikomman yksin jättämisestä, jossa viimeinenkin mahdollisuus totuuden tunnistamiseen hävitetään, kun yhteisön tarve kääntää katse pois itsestään kasvaa. Kylää kohdanneeseen tragediaan – Kyllikin kuolemaan – tarvitaan syyllinen, joka kuin yhteisellä sopimuksella on joku, jolla on vähiten voimia tai kykyä puolustautua. Jonkun on otettava toistenkin synnit kantaakseen, kun moraaliltaan ja myötätunnon kyvyssään heikommat eivät siihen pysty. Eivät aiemmin, eivät nyt, saati tulevaisuudessa. Kaksinaismoralismi on kuin musta aukko, johon liian moni putoaa - jopa hän, joka kantaa kirkkainta ja kauneinta valoa.