event-225678 event-225678

Musiikki

SAARISTO OPEN 2020


Järjestäjä:Saaristo Open
Paikka:Hovirinnan ranta, Kaarina
Osoite:Uimarannantie
20780 Kaarina
Pääsymaksu:122

Lähde:Lippu.fi

SAARISTO OPEN 2020

Saaristo Open toteutuu elokuun lopussa - mukana liki kaikki Suomen kärkiartistit

Viime vuonna loppuunmyyty festivaali järjestetään Kaarinassa rajoitetulla kapasiteetilla, kasvomaskit saatavilla kävijöille.

Viime vuonna loppuunmyyty Saaristo Open järjestetään tänä kesänä 11. kerran Kaarinan Hovirinnan rannassa 27.–29. elokuuta.

"Vaikka peruuttaminen olisi ollut meille taloudellisesti kannattavin ratkaisu, haluamme saada perinteen jatkumaan. Olimme jo luovuttaa matkan varrella ja mietimme vahvasti siirtoa ensi kesälle, ja se olikin päivistä kiinni. Saatuamme viimeisimmän AVI:n linjauksen, teimme sen pohjalta suunnitelmat, jotka saimme vielä sovitettua tapahtuman budjettiinkin, vaikka alueen yleisökapasiteetti pieneni puoleen", Saaristo Openin promoottori Kalle Keskinen kertoo.

Kolmen päivän aikana Kaarinassa nähdään upea kattaus kotimaisia tähtiä, kun mukana ovat Apulanta, Lauri Tähkä, MG, Gasellit, Ida Paul ja Kalle Lindroth, Suvi Teräsniska, Vesala, Ellinoora, Elastinen, Irina, Reino Nordin, Kaija Koo, Popeda, Michael Monroe, Sami Yaffa & Costello, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Pyhimys, Neljä Ruusua sekä Klamydia.

"Olemme todella tyytyväisiä tämän vuoden kattaukseen. Kun tapahtuma-alueelle saa ottaa noin 7500 ihmistä viime vuoden tuplakapasiteetin sijaan, uskomme, että maakunnan ainoana aikuisten festivaalina tulemme myymään tapahtuman liput ennakkoon loppuun", Keskinen jatkaa.

Jokainen festivaalivieras saa saapuessaan halutessaan hengityssuojan, ja tapahtuma-alueen uudet kartat ja suunnitelmat on tehty THL:n sekä STM:n ohjeistusten mukaan ja ovat olleet myös AVI:ssa kommentoitavana.

"Meillä on ympäri festivaalialuetta useita käsienpesupisteitä sekä sen lisäksi erikseen ympäri aluetta riittävästi käsidesipisteitä, joita on myös hyvin ruokamyyntipisteiden sekä sisäänkäyntien yhteydessä. Tapahtuma-aluetta siivotaan jatkuvasti. Erityisesti anniskelualueiden tiskien ja pöytien pintoja ruiskudesinfioidaan usein. Meille on tietenkin asiakkaan terveys tärkeintä, vaikka Suomessa ei juuri koronatartuntoja olekaan onneksi nähty viime aikoina", Keskinen kertoo.

Saaristo Openin päiväkohtaiset esiintyjät ovat:

Torstai:
Apulanta
Lauri Tähkä
MG
Gasellit
Ida Paul ja Kalle Lindroth

Perjantai:
Suvi Teräsniska
Vesala
Ellinoora
Elastinen
Irina
Reino Nordin

Lauantai:
Kaija Koo
Popeda
Michael Monroe, Sami Yaffa & Costello
Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani
Pyhimys
Neljä Ruusua
Klamydia

Aiemmin ostetut festivaaliliput käyvät uuteen ajankohtaan sellaisenaan.
Uusien lippujen myynti Saaristo Openiin alkaa ensi viikon maanantaina 13. heinäkuuta kello 9.00.
Lippuja myynnissä rajoitetusti.

Saaristo Open 2020
27.-29.8.2020
Kaarina, Hovirinnan ranta (Uimarannantie 58, 20780)

K-18

Päiväkohtaiset ohjelmamuutokset päivitetään tapahtuman kotisivuilla

Kommentoi tapahtumaa (0)