event-225194 event-225194

Musiikki

Jaakko Löytty Blues taivaan portilla -levynjulkaisukiertue


Järjestäjä:Ristinkirkko
Paikka:Ristinkirkko
Osoite:Kirkkokatu 4
15110 Lahti
Pääsymaksu:alk.22

Lähde:Tiketti

Jaakko Löytty Blues taivaan portilla -levynjulkaisukiertue

Suomalaisen gospel-musiikin konkari Jaakko Löytty julkaisee keväällä uuden Blues taivaan portilla -albumin (Eclipse) sekä lähtee saman nimiselle kirkkokiertueelle lokakuussa 2020.

Konserteissa kuullaan uuden materiaalin lisäksi myös Löytyn tunnetuimpia lauluja vuosien varrelta sekä muutamia Siionin virsiä.

Illoissa esiintyy myös muutamalla omalla laululla Löytyn bändissäkin soittava Jarkka Rissanen, joka on arvostettu suomalainen kitaristi ja laulaja. Rissanen on soittanut mm. Pepe Ahlqvistin ja Eero Raittisen yhtyeissä ja tehnyt omaa uraa julkaisemalla muutaman instrumentaalilevyn sekä yhteisiä äänitteitä Dave Forestfieldin kanssa.

Tulevalla albumilla kuullaan Löytyn uusia kappaleita, uusia versioita joistakin hänen vanhoista lauluista, muutamia covereita sekä parista Siionin virrestä ennen kuulemattomat sovitukset. Albumin tuottavat Jarkka Rissanen, Dave Forestfield ja Jaakko Löytty. 

Löytty kommentoi uutta levyä ja siihen liittyvää konserttikiertuetta:
Levyn alaotsake on "Pettuleipägospelia näillä viimeisillä kaskimailla". Tummia sävyjä on luvassa, mutta hyvällä, toivorikkaalla asenteella. Olen nuoresta pitäen kuunnellut blues-musiikkia, mutta nyt vasta vanhempana rohkenen tehdä sitä levyllisen. Siinä soi suomalaisen vanhenevan miehen sydänääni, ei ainoastaan Amerikan mustien tunnot. Siinä pohditaan elämän rajallisuutta ja omaa olemista, sekä kanssakulkemista lähimmäisten rinnalla. Myös vastuu yhteisestä maailmasta motivoi meitä musisoimaan. Yhdessä soittamisen ilo kuuluu levyltä ja livenä myös. Tervetuloa keikoille yhdessä bändikavereitteni kanssa taivaan porttiin kol-kol-kolkuttamaan.   

Lauluntekijä-laulaja Jaakko Löytty on jättänyt syvän jäljen suomalaisten sieluihin nuoren seurakunnan musiikkikulttuurin tienraivaajana. Lastenleireiltä rippikouluihin ja kastejuhlista hautajaisiin ovat soineet Löytyn teokset, joista lukuisat ovat muodostuneet klassikoiksi. Kolmisenkymmentä albumia julkaisseen Löytyn tunnetuimpia yhteislauluja ja virsiä ovat Kahden maan kansalainenSiunaa koko maailmaa ja Pidä minusta kiinni. Hän on ollut perheineen Senegalissa lähetystyössä ja on osallistunut Siionin virsien uudistustyöhön ja työskennellyt Herättäjä-Yhdistyksessä matkaveisaajana. 

Konserteissa Jaakko Löytyn kanssa esiintyvät Jarkka Rissanen (kitara ja laulu), Sanna Natunen (viulu, mandoliini ja taustalaulu), Mikko Löytty (basso ja taustalaulu) sekä Seppo Rauteva (rummut ja lyömäsoittimet). 

Kiertueen tuottaa Herättäjä-Yhdistys yhteistyössä Ohjelmatoimisto Kristallin ja Suomen Lähetysseuran kanssa. Osa konsertin tuotosta tilitetään Heränneen kansan lähetysrahaston kautta Suomen Lähetysseuran tekemään koululaistyöhön Senegalissa. 

Blues Taivaan portilla -levynjulkaisukiertue
to 1.10. Lahti, Ristinkirkko
pe 2.10 Turku, Mikaelinkirkko
la 3.10. Helsinki, Kallion kirkko
to 8.10. Tampere, Aleksanterin kirkko
pe 9.10. Oulu, Karjasillan kirkko
la 10.10. Nurmo, kirkko
ke 21.10 Mikkeli, Tuomiokirkko
to 22.10 Joensuu, Joensuun kirkko
Pe 23.10 Jyväskylä, Kaupunginkirkko



Paikat ovat numeroimattomia.

Liput ovelta 25 €.

Kommentoi tapahtumaa (0)