Musiikki

KATRI YLANDER


Järjestäjä:Katri Ylander
Paikka:Kangasala-talo
Osoite:Kuohunharjuntie 6
36201 Kangasala
Pääsymaksu:22

Lähde:Lippupiste

KATRI YLANDER

Katri Ylander
Ke 11.11.2020 19:00
Kangasala-sali

Katri Ylander levynjulkaisukiertueella

Luonnonkauniista ja vahvasta äänestään ja tunteisiin vetoavasta tulkinnastaan tunnettu Katri Ylander esiintyy levynjulistuskiertueellaan Kangasala-talossa 11.11.2020. Katri Ylander tuli koko kansan tuntemaksi upeana laulajana vuonna 2005 sijoituttuaan Idolsin toisella tuotantokaudella toiseksi. Kesäkuussa 2006 ilmestyi hänen omaa nimeään kantava esikoisalbumi, jonka ensimmäinen singlejulkaisu oli ”Onko vielä aikaa?”. Seuraavan ”Kaikki nämä sanat” -levyn vuoro oli lokakuussa 2007. Kolmas albumi ”Valvojat” ilmestyi vuonna 2009. Radioissa soivat edelleen hitit ”Mansikkamäki”, ”Aamuaurinkoon”, ”Välitunnilla” ja ”Valehdellaan”.

Vuonna 2011 julkaistiin kokoelma ”Maailman ihanimmat”, jonka aikana Katri Ylander vietti määrittelemättömän pituista keikkataukoa. Tuona aikana alkoi syntyä Katri Ylander & Yksinäinen yhtyeen kappaleita albumille, jonka nimeksi tuli ”Uusi maa”. Albumilta julkaistiin kaksi singleä: ”Naamiot” ja ”Oodi.

Katri palasi uudella musiikilla pitkän tauon jälkeen marraskuussa 2018 singlellä ”Sinä pärjäät”. Toukokuussa 2019 ”Sano mulle jotain kaunista” -kappale nousi hienosti soittoon monelle radiokanavalle. Nyt on uuden musiikin vuoro.

Esityksen kesto on n. 1 tunti, eikä siinä ole väliaikaa.

Tuotanto: Kangasala-talo & Dex Viihde

Anniskelukatsomo
Esityksessä on K18-anniskelualue katsomon yläosassa, riveillä 8-11.
Anniskelualueella sijaitsevalle istumapaikalle voi viedä ennen esitystä ja mahdollisen väliajan aikana ostamansa juoman.
Anniskelukatsomo on kielletty alle 18-vuotiailta.

Naulakkopalvelumaksu 2 €

Ryhmäliput
Ryhmäliput vähintään 10 hengelle Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, myyntipalvelu@kangasala-talo.fi

Ravintolan palvelut
Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Armas GalleriaKioski avautuu tuntia ennen konserttia.
Tilaa väliaikatarjoilut kätevästi ennakkoon.
Tutustu tilausravintola Armas Galleria&Keittiön palveluihin ›

Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.
Tutustu näyttelyihin ›