event-241424 event-241424

Lasten tapahtumat

PAIN (SWE) K-18


Järjestäjä:PAIN
Paikka:Lutakko
Osoite:Lutakonaukio 3
40100 Jyväskylä
Pääsymaksu:27.0

Lähde:Lippu.fi

PAIN (SWE) K-18

Suomi kipuilee vuonna 2023 Pain-yhtyeen keikat siirtyvät tammikuulle 2023.

Ruotsalainen industrial-jyrä iskee Jyväskylässä 20.1.2023. Yhtyeen keikat siirretään nyt koronakurimuksen vuoksi kolmannen kerran.

Peter Tägtgren perusti Painin vuonna 1996. Hypocrisy-yhtyeen kitaristina ja The Abyss -studion tuottajana toiminut Tägtgren sai visionsa toimimaan: hitikkäät singlet End of the Line, Shut Your Mouth ja Same Old Song ovat paaluttaneet Painin pohjoismaisen metallin kärkijoukkoon.

Painin kahdeksas albumi Coming Home ilmestyi vuonna 2016, jonka jälkeen ruotsalainen industrialin ja elektron tuoksuinen raskailu soi neljällä keikalla ympäri Suomen tammikuussa 2018.

Sittemmin maestro Tägtgren on muun muassa tiivistänyt yhteistyötään Rammstein-laulaja Till Lindemannin kanssa. Kaksikon toinen albumi F & M ilmestyi vuoden 2019 marraskuussa ja Lindemann-duo ehti ennen korona-aaltoa esiintyä Helsingin jäähallissa. Kun Lindemannin riveissä Tägtgren toteutti “pähkähulluja ideoita”, Pain pamauttaa yleisölle armottomn konemetallikokemuksen. Bändin kaksi viimeisintä singleä Gimme Shelter ja Party in My Head ilmestyivät vuonna 2021.

PAIN (SWE) + support
360° of PAIN Tour

Helmikuun 2022 keikkapäivien liput voi palauttaa 9.4.2022 mennessä.
Liput käyvät myös sellaisinaan uudelle päivälle.

Kommentoi tapahtumaa (0)