event-240612 event-240612

Musiikki

Pariisin kevät


Järjestäjä:Raahesali
Paikka:Raahesali
Osoite:Kirkkokatu 28
92100 Raahe
Pääsymaksu:alk27,50

Lähde:Tiketti

Pariisin kevät


Ilmiömäisistä live-esiintymisistään tunnettujen elektrorockin visionäärien aiemmilta ajankohdilta siirtynyt keikka. Jo ostetut liput käyvät tähänkin esitykseen.

***

Tinkimättömällä taiteellisella näkemyksellään mittavaa suosiota niittäneen Pariisin Kevään tuorein pitkäsoitto, viime vuonna julkaistu Reuna, on viimeisin osoitus jalometalleja sekä albumi- ja sinkkulistojen kärkipaikkoja haalineen yhtyeen tiukasti ajassa kiinni olevasta visiosta.

Pariisin Kevät on julkaissut yhteensä seitsemän albumia, joista 2017 julkaistu Kuume nousi heti ensimmäisellä listaviikollaan suoraan Suomen virallisen albumilistan paalupaikalle. Ykkössija oli yhtyeen uran ensimmäinen ja tuntui omituisen hyvältä. Pariisin Kevät on Arto Tuunela, Artturi Taira, Ilari Kivelä, Antti Pouta ja Reko Aho.



Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.

Tapahtuman turvallisuusohje:

- Tulethan tapahtumaan vain terveenä ja oireettomana.

- Yski hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan.

- Toivomme teidän käyttävän tilaisuuksissa hengityssuojaimia. Meillä ei ole myynnissä niitä.

- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.

- Otamme käyttöön koronatodistus-käytännön siinä tapauksessa, mikäli viranomainen, tapahtumajärjestäjä tai muu taho sitä edellyttää.


Kommentoi tapahtumaa (0)