event-296692 event-296692

Musiikki

Erja Lyytinen


Järjestäjä:G Livelab Tampere
Paikka:G Livelab Tampere
Osoite:Kirjastonpuisto
33100 Tampere
Pääsymaksu:alk.41,50

Lähde:Tiketti

Erja Lyytinen

Lisäkeikka suuren kysynnän vuoksi! Erja Lyytinen esiintyy yhtyeineen kahdella keikalla G Livelab Tampereella 4.3. klo 17:30 (lisäkonsertti) ja klo 21.

Suomen blueskuningattareksi tituleerattu Erja Lyytinen on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana saavuttanut suomibluesin historiassa enemmän kuin kukaan muu.

Kansainvälisesti palkittu kitaristi on esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kitaristien, kuten Sonny Landrethin, Jennifer Battenin ja Joe Bonamassan rinnalla, sekä toiminut lämmittelijänä Tom Jonesille, Robert Plantille ja Carlos Santanalle. Lyytinen valittiin Musiikkimuseo Famen kunniagalleriaan 2021, ja hän sai oman tähtensä Tampereen Tähtikadulle 2022. Hänen viimeisin julkaisunsa ”Waiting for the Daylight” julkaistiin lokakuussa 2022 ylistävien arvioiden saattelemana.

Lyytisen musiikillinen paletti on laaja. Hän yhdistää musiikissaan modernia ja vanhaa bluesia progressiivisiin sävyihin. Lyytinen on kasvattanut itselleen vankan kuulijakunnan, josta kertovat parhaan kitaristin tunnustus European Blues Awardsissa (2017) sekä Total Guitar -lehden 10 maailman parasta kitaristia nyt -lukijaäänestyksen (2020) toinen sija.

Erja Lyytinen: kitara, laulu
Tatu Back: basso
Iiro Laitinen: rummut
Olli Huttunen: teknikko




Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.

Alaikäiset musiikin ystävät ovat tervetulleita seuraamaan G Livelabin keikkoja aikuisen seurassa. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty.

***

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE

Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

Kommentoi tapahtumaa (0)