event-212233 event-212233

Näyttelyt

NÄYTTELY


Järjestäjä:Musiikkimuseo Fame
Paikka:Musiikkimuseo Fame
Osoite:Helsinki
Pääsymaksu:
Lähde:Museoliitto

NÄYTTELY

Näyttelyn avaa eloisa, muistoja soiva johdanto, joka kiteyttää Suomen musiikinhistorian keskeisimmät käänteet ja huippukohdat 1890-luvulta tähän päivään, säröjä unohtamatta. Sitten päästään museon ytimeen, Suomen musiikin kunniagalleriaan, jonka jäsenten musiikkia ja vaiheita esitellään monipuolisesti sanoin, kuvin, esinein, taideteoksin ja musiikkinäyttein. Samassa tilassa voi tutustua myös laajempaan musiikintekijöiden joukkoon ja löytää eri aikojen uranuurtajat, maailmanvalloittajat ja oman tien kulkijat.

Suomalaisen musiikin sielua luodataan paneutumalla aihepiireihin, jotka kiehtovat musiikintekijöitä ajasta ja tyylistä toiseen saaden yhä uudenlaisia tulkintoja. Virtuaalisia keinoja hyödyntävässä elämystilassa suomalaisten musiikillinen mielenmaisema kaipuusta kuplettihuumoriin piirtyy esiin vahvoina kuvina ja sävelinä. Naapurihuoneessa tämän päivän Suomen erilaisiin musiikkimiljöisiin saa kurkistaa kärpäsenä katossa 360-videoiden ja virtuaalilasien avulla. Kävijä saa nousta rockfestivaalin lavalle, kohota tuomiokirkon holveihin, matkata keikkabussissa ja heittäytyä sykkeen vietäväksi metsäreiveissä.

Musiikkimuseo tarjoaa tilaisuuden sukeltaa syvälle sointihuumaan ja musiikin kudoksiin. Modernin ääniteknologian avulla voi tutkia, millainen rooli eri soittimilla ja äänillä on sinfoniaorkesterissa, kuorossa ja sotilassoittokunnassa. Oman äänensä saa kuuluviin tekemällä virtuaalisen karaokekiertueen Suomen tunnetuimmille lavoille Musiikkitalosta Olavinlinnaan. Kierroksen päätteeksi voi heittäytyä Tanssistudiossa musiikin vietäväksi tuttujen esitanssijoiden innostamana. Tyyli on vapaa ja tärkeintä liikkumisen ilo, valitsi sitten lajikseen baletin tai ilmakitaran.