Musiikki Brother Firetribe
|
|||||||||||
Brother Firetribe Brother Firetribe Tavastialle!
Brother Firetriben suosittu ”Band on a Mission” -nimeä kantava kiertue jatkuu keväällä. Tavastia-klubilla yhtye nähdään lauantaina 4. toukokuuta 2024! Keikalla päästään kuulemaan vanhojen hittien lisäksi myös yhtyeen aivan uutta materiaalia, sillä kuudetta studioalbumiaan valmisteleva AOR-tykki julkaisee uuden sinkun juuri ennen kiertueen alkua. Kotimaan suurimmilta rock-klubeilta ja useiden festivaalien lavoilta tutun Brother Firetriben yli 20-vuotiseen taipaleeseen mahtuu lukuisia albumilistojen huippusijoja ja täysiä keikkasaleja läpi maan. Suositun hard rock -yhtyeen toistaiseksi viimeisimmät sinkkujulkaisut ”Man on A Mission” (2022) ja ”Just Another Night” (2023) saivat faneilta ja kriitikoilta loistavan vastaanoton. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta . |
|||||||||||