Musiikki Iisa
|
|||||||||||
Iisa Iisa Tavastialle toukokuussa!Iisa on yksi omaleimaisimpia laulaja–lauluntekijöitämme, esiintyvä artisti ja kirjoittaja. Hän operoi kotimaisen popin edistyksellisimmässä ja innovatiivisimmassa kärjessä poikkeuksellisella musiikillisella tinkimättömyydellä. Iisan musiikki on kuin pumpulisen pehmeitä popmusiikin keinoin maalattuja tuokiokuvia ja tunnelmia, samaan aikaan samean epätarkkoja, kristallinkirkkaita ja äärimmäisen läsnäolevia. Iisan viides studioalbumi, 2024 julkaistava Hardcore (Fullsteam Records), on uljas jatkumo artistin tuotannolle, jolle ominaista on tarkkuudessaan häkellyttävä sisäisen tunnemaailman kuvaus, musiikillinen rikkaus ja ennakkoluuloton kokeilevuus. Hardcore-albumin on tuottanut Ruusut-yhtyeen tuotannosta sekä Rubik ja Pariisin Kevät -yhtyeistä tunnettu Artturi Taira. Livenä Iisa on Antti Hietalan, Omar Zakikin, Veli Kauppisen, Arttu Hokkasen ja Iisan muodostama yhtye, joka maalaa upottavan kokonaisvaltaista äänimaisemaa maamme klubeilla, saleissa ja festivaaleilla. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Saattaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta . |
|||||||||||