Musiikki Pekka Nisu + Mary Ann Hawkins + Elias Gould (soolo)
|
|||||||||||
Pekka Nisu + Mary Ann Hawkins + Elias Gould (soolo) Pekka Nisu, Mary Ann Hawkins sekä Elias Gould (soolo) esiintyvät yhteisessä illassa G Livelabissa heinäkuussa!Soittojärjestys: Pekka Nisu esittää sydänmaarockia. Musiikissa yhdistyvät persoonallisella tavalla countryvaikutteinen rock ja tarinat, jotka sijoittuvat suomalaisen maaseudun peltomaisemiin ja pikkukaupunkeihin. Uusi albumi Lauhanmaa on koskettava ja kirkas kuvaus maaseudun nykytilasta. Levyn tarinoissa yksityisestä kokemuksesta tulee yhteinen. Nisun energisen ja sielukkaan yhtyeen esiintymiset ovat kohottavia ja vapauttavia. Bändissä soittavat Jukkis Virtanen (basso), Axel Virkkunen (kitara), Julius Sihvonen (koskettimet) ja Ville Hatanpää (rummut). Pekka Nisu tunnetaan myös vuonna 2020 lopettaneen Pimeys-yhtyeen laulaja-kitaristina ja yhtyeen lukuisien klassikoiden kirjoittajana. Uudeksi suomalaiseksi surf-rock-ilmiöksi singahtanut Mary Ann Hawkins sekoittelee elokuvallista tunnelmointia vaaralliseen rock-soundiin. Helsinkiläisyhtyeen odotettu eponyymi debyyttialbumi ilmestyi Svart Recordsin kautta toukokuussa 2022. Tyylikäs pitkäsoitto on kerännyt suitsutusta medioissa ulkomaita myöten. Kitaravetoista, brittivivahteista indie-rockia tekevä helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Elias Gould julkaisi syyskuussa 2022 odotetun kakkosalbuminsa Susihavaintoja. Vastaavan tuottajan Riku Mattilan ja kirjailija-toimittaja Ronja Salmen kanssa luotu, yhdeksän kappaletta sisältävä albumi on Gouldille syväluotaava taidonnäyte. Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. ***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä |
|||||||||||