

Musiikki JYVÄSKYLÄ SINFONIA: LOVIISAN KAMARISSA
|
|||||||||||
JYVÄSKYLÄ SINFONIA: LOVIISAN KAMARISSA Loviisan kamarissaKe 18.1. klo 19 Hannikaissali Elisa Järvelä, viulu Ilkka Kauppi, sello Henrik Nissinen, piano Kevätkauden ensimmäisessä kamarikonsertissa kuullaan makoisa kokoelma kamarimusiikin helmiä. Ludwig van Beethovenin, Jean Sibeliuksen ja Claude Debussyn triot on kaikki kirjoitettu samalle kokoonpanolle, pianotriolle, joka on vuosisatojen ajan ollut yksi säveltäjien suosikeista ilmaisuvoimaisuutensa sekä tiiviin kokonsa vuoksi. Tämän lisäksi illan teoksia yhdistää se, että ne kuuluvat kaikkien säveltäjiensä varhaistuotantoon. Viulisti Elisa Järvelä, sellisti Ilkka Kauppi ja pianisti Henrik Nissinen pääsevät soittamaan kamarimusiikkikonsertin akustisesti miellyttävässä Hannikaissalissa. Konsertin avaa Beethovenin pianotrio B-duuri, jonka viuluosuutta soitetaan myös klarinetilla, kuten säveltäjä on vaihtoehtoisesti osoittanut. Trion finaali on sarja variaatioita omana aikanaan tunnetusta oopperasävelmästä. Sibeliuksen raikas Loviisa-trio oli tarkoitettu käyttömusiikiksi säveltäjän omalle perheelle. Wieniläisklassisia vaikutteita sisältävässä triossa Janne itse soitti viulua, veli Christian selloa ja sisar Linda pianoa. Konsertin päättää Debussyn romanttinen pianotrio G-duuri, jossa on vasta aivan aluillaan impressionistisen musiikin esiintulo. Trion käsikirjoituksen luultiin kokonaan kadonneen, kunnes se löytyi yllättäen vuonna 1982. Claude Debussy: Pianotrio G-duuri Ludwig van Beethoven: Pianotrio B-duuri Jean Sibelius: Pianotrio C-duuri, Loviisa-trio |
|||||||||||