

Musiikki PROVINSSI 2020
|
|||||||||||
PROVINSSI 2020 PROVINSSIN OHJELMA VALMISKesäkuun viimeisenä viikonloppuna Seinäjoella järjestettävän Provinssin musiikkiohjelmisto on viimeisten yli kolmenkymmenen uuden esiintyjän myötä valmis. Festivaalin järjestelyt etenevät niin normaalisti kuin vallitsevissa olosuhteissa mahdollista. 30 UUTTA KIINNITYSTÄ VIIMEISTELEVÄT OHJELMISTON Kotimaisen musiikin kiinnostavimpiin nimiin lukeutuvat rock- ja pop-artistit, vaihtoehtorockin kärkiyhtyeet sekä puhutuimmat artistilupaukset täydentävät Provinssin laajan ja ajankohtaisen ohjelmiston. Aikaisemmin Disco Ensemblessä, Lapkossa ja Children of Bodomissa uraa luoneiden muusikoiden uusi yhtye Moon Shot soittaa Provinssissa uransa ensimmäisen keikan. Kitaravetoisen musiikin tarjontaa täydentävät suomirockia uudistavat Tiisu ja Litku Klemetti, järisyttävistä keikoistaan tunnettu Ursus Factory, juuri uuden levyn julkaissut Herra Ylppö & EX, violent pop -yhtye Blind Channel sekä rap metal -kokoonpano Lähiöbotox. Kotimaisen indiekentän kärkisarjaan kohonneet The Holy, Luukas Oja sekä Lasten Hautausmaa tuovat oman mausteensa ohjelmistoon. Popin ja urbaanin musiikin kattausta monipuolistavat ajankohtaiset kiinnitykset Evelinasta costeeseen, IBEstä Meloon ja Louie Bluesta Nelli Matulaan. Lisäksi ohjelmistoon liittyy suuri joukko muitakin esiintyjiä. Koko artistilista on nähtävissä osoitteessa www.provinssi.fi/ohjelma NÄIN KORONAVIRUS VAIKUTTAA PROVINSSIN JÄRJESTELYIHIN "Provinssin ohjelma valmistui ennätysajassa ja se on kiistatta yksi festivaalin historian parhaista, ellei jopa paras. Provinssiin kohdistuva kiinnostus on osoittautunut kaikilla mittareilla poikkeukselliseksi, ja olemme edenneet vahvassa myötätuulessa – kunnes maailma muuttui hetkessä,” Provinssin festivaalijohtaja Sami Rumpunen kertoo. ”Seuraamme jatkuvasti koronatilanteen kehittymistä ja valmistaudumme kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin. Toivomme, että kesäkuun lopussa Törnävänsaarella voidaan juhlia raskaimman vaiheen selättämistä ja ottaa korkojen kera takaisin keväällä menetettyjä yhteisiä hetkiä. Samalla joudumme toki varautumaan myös siihen mahdollisuuteen, ettei tapahtuman järjestäminen olekaan mahdollista." Tällä hetkellä Provinssin tuotantotiimiä työllistävät esimerkiksi myöhemmin keväällä julkistettavat alueuudistukset sekä kalustohankinnat ja festivaalialueen visuaalisuuden suunnittelu. Myös uusia majoitusvaihtoehtoja kartoitetaan, jotta aikaisemmat vuodet ylittävään kysyntään voitaisiin vastata. Luonnollisesti myös koronavirus aiheuttaa toimenpiteitä tapahtuman suunnittelussa. ”Provinssiin saapuvan yleisön, työntekijöiden, vapaaehtoisten ja artistien hyvinvointi ovat tänä vuonna meille erityisen panostuksen kohteena. Haluamme osaltamme tehdä kaikkemme, jotta Provinssissa on kesäkuun lopussa turvallista juhlia,” Sami Rumpunen jatkaa. Yksi tämän vuoden tuotannollisia kehityskohteita on käsienpesupisteiden lisääminen, käsidesin saatavuuden varmistaminen sekä yleisen siisteyden, desinfioinnin ja kierrätyksen kehittäminen. Mikäli viranomaisten tapahtumia koskeva tapahtumien kieltopäätös jatkuisi aina Provinssiin saakka, noudattaa festivaali luonnollisesti annettuja ohjeistuksia ja määräyksiä. Jos festivaali jouduttaisiin perumaan kokonaan, on ostetuista lipuista mahdollista saada hyvitys voimassa olevien toimitusehtojen mukaisesti. Yksikään Provinssiin kiinnitetty artisti ei ole toistaiseksi ilmoittanut suunnittelevansa esiintymisensä perumista. ”Vaikka juuri nyt maailma on täynnä epävarmuutta tulevaisuudesta, emme aio vaipua epätoivoon vaan haluamme omalta osaltamme jatkaa työskentelyä tapahtuman eteen. Samalla tavalla kuin nyt tiedotamme uusista artistikiinnityksistä ja muista tämän kesän suunnitelmista, sitoudumme myös tiedottamaan aktiivisesti mahdollisista muutoksista tai peruutuksista festivaalin järjestelyjen suhteen. Uskomme avoimuuteen,” toteaa Rumpunen lopuksi. Provinssin alue- ja taideohjelmasta sekä monipuolisesta ruoka- ja juomatarjonnasta tiedotetaan kevään aikana. PROVINSSI @ SEINÄJOKI, TÖRNÄVÄNSAARI To 25.6.2020: System of a Down (US), Korn (US), Charli XCX (UK), Anti-Flag (US), Apulanta, Beast in Black, BEHM, Blind Channel, Blues Pills (SE), costee, Georgia (UK), Gettomasa, IBE, Kalevauva.fi, Karina, Litku Klemetti, Luukas Oja, Maustetytöt, Mokoma, Ruusut, Sini Sabotage, Plutonium 74, The Holy, Tulipää, Viitasen Piia, Yeboyah Pe 26.6.2020: The Chemical Brothers (UK), The Sounds (SE), Sunrise Avenue, Gojira (FR), Opeth (SE), Cyan Kicks, Gasellit, Hatari (IS), Iron Country Sisters, Isaac Sene, Jesse Markin, Kasmir, Lasten Hautausmaa, Lauri Haav, Louie Blue, Lähiöbotox, Melo, Moon Shot, Nelli Matula, Olavi Uusivirta, Paperi T & Khid, Pins.Ku, Pintandwefall, SANNI, Sara Siipola, The Magic Numbers (UK), Ursus Factory, Vesterinen Yhtyeineen La 27.6.2020: Hassisen Kone, Deftones (US), JVG, Disturbed (US), Vesala, ABREU, Antti Autio, Belzebubs (HELL), Cledos, Erin, Eva + Manu, Evelina, F, Ghost World, Herra Ylppö & EX, Ikinä, Insomnium, Kemopetrol, Knipi, Kolmas Nainen, Maanalainen Armeija, Sofa, The Hearing, Tiisu, Olivera, Olivia Flowers, View, Xysma IKÄRAJAT Provinssin suositusikäraja on 14 vuotta. Alle 12-vuotiaat voivat osallistua tapahtumaan ainoastaan täysi-ikäisen valvojan seurassa. VIP-lipun ikäraja on K-18. Lue lisää ikärajoista: www.provinssi.fi/info LIPUT 3 ja 2 päivän perusliput vaihdetaan rannekkeeseen. Yhden päivän peruslippua ei vaihdeta rannekkeeseen, sillä pääsee alueelle kerran. Jokaiselle päivälle on myynnissä lastenlippu (7-12 -vuotiaat). Ikä todistettava pyydettäessä. Sisäänpääsy vain huoltajan seurassa, jolla on voimassa oleva oma festivaalilippu. Lastenlippua ei vaihdeta rannekkeeseen eli lipulla pääsee kerran sisään alueelle. Kaikki VIP-liput vaihdetaan passiin ja rannekkeeseen. VIP-liput oikeuttavat pääsyyn festivaalialueelle sekä Provinssin VIP-alueelle. VIP-liput takaavat viihtyisän ja ainutlaatuisen festivaalikokemuksen erillisellä VIP By Ideapark-alueella, jolla on tarjolla laadukkaita ravintolapalveluita niin ruokien kuin juomien osalta. Alueelta löytyy VIP-vesivessat ja reilusti istumatilaa. VIP-lippuun ei sisälly ruokia tai juomia. HOTELLIPAKETIT Majoittuminen tapahtuu Sokos Hotel Lakeudessa. Huomioithan, että huoneet ovat kahden hengen huoneita ja mahdollisuutta lisävuoteelle ei ole. Sisäänkirjautuminen alkaa tulopäivänä klo 15.00 ja hotellista on kirjauduttava ulos lähtöpäivänä klo 12.00 mennessä. Erikoishintaisen hotellipaketin lipunostajan eli majoittujan nimeä ei voi muuttaa myöhemmin eikä hotellipakettia ole mahdollista peruuttaa. Paketin ostaneiden yhteystiedot toimitetaan hotellille sisäänkirjautumista varten. Mikäli olet ostanut festivaalilippusi ennen 14.11. ja haluaisit upgreidata sen hotellipaketiksi, olethan yhteydessä majoitus@provinssi.fi. Upgreidaaminen onnistuu, mikäli hotellipaketteja on vielä jäljellä. Hotellipaketti kahdelle sisältää: • Kaksi kolmen päivän pääsylippua Provinssiin • Kahden henkilön majoituksen 2 hlön standard-luokan huoneessa 25.-28.6.2020 (kolme yötä) Seinäjoen Sokos Hotel Lakeudessa • Buffetaamiaisen • Ikäraja K-18 (alaikäinen voi majoittua huoltajan kanssa samassa huoneessa) VIP-hotellipaketti kahdelle sisältää: • Kaksi kolmen päivän VIP-pääsylippua Provinssiin • Kahden henkilön majoituksen 2 hlön superior-luokan huoneessa 25.-28.6.2020 (kolme yötä) Seinäjoen Sokos Hotel Lakeudessa • Buffetaamiaisen • Ikäraja K-18 • VIP-passit kahdelle hengelle (oikeuttaa sisäänpääsyn VIP-alueelle kolmena festivaalipäivänä) KOULUMAJOITUS MARTTILAN KOULU Marttilan koulu sijaitsee osoitteessa Kirkkokatu 9, Seinäjoki. Koululla on kioski sekä tavaransäilytyshuone, arvotavarat kannattaa kuitenkin viedä festivaalialueen maksulliseen narikkaan. WC:t ja suihkut ovat majoittujien käytössä. Marttilan koulun majoituslippu sisältää: - yhden hengen majoittumisen Marttilan koululla koko festivaalin ajan - sisäänpääsy alkaen ke 24.6.2020 klo 20 - poistuminen viimeistään su 28.6.2020 klo 12 - patjan majoituksen ajan Majoittuaksesi koulumajoituksessa sinulla tulee olla vuoden 2020 Provinssin festivaalilippu. CAMP PROVINSSI Camp Provinssi on Provinssin oma leirintäalue, joka on tarkoitettu ainoastaan festivaalin asiakkaille ja telttamajoitukseen. Camp Provinssi sijaitsee festivaalialueen välittömässä läheisyydessä, osoitteessa Törnäväntie 22, Seinäjoki. Suositusikäraja leirintäalueelle on 14 vuotta. Leirintäalueelta löytyy kioski, nuotiopaikka sekä saunat, suihkut ja vessat. Tarkempaa tietoa palveluista ja Campin oheisohjelmasta julkaistaan Provinssin nettisivuilla. Leirintäalue avaa ovensa ke 24.6.2020 klo 18 ja sulkeutuu su 28.6.2020 klo 12. Camp Provinssi -lippu on henkilökohtainen, ei telttakohtainen. Jokainen majoittuja tarvitsee siis oman Camp Provinssi -leirintälipun riippumatta siitä kuinka monta henkilöä teltassa majoittuu. HUOM! Otathan huomioon, että Camp Provinssissa ei ole asuntoauto- tai vaunupaikkoja, eikä sinne voi leiriytyä auton kanssa. Autojen pysäköintipaikat tulevat myöhemmin myyntiin Provinssin lippukauppaan. Camp Provinssi leirintälippu sisältää: • yhden hengen sisäänpääsyn ja majoittumisen Camp Provinssissa koko festivaalin ajan • sisäänpääsy alkaen ke 24.6.2020 klo 18 • poistuminen viimeistään su 28.6.2020 klo 12 Majoittuaksesi Camp Provinssissa sinulla tulee olla leirintälipun lisäksi vuoden 2020 Provinssin festivaalilippu CAMP PROVINSSI SILENT + GREEN Haluatko nukkua kunnon yöunet kaukana bileistä, mutta nauttia kuitenkin ihanasta leirielämästä Camp Provinssissa? Se on nyt mahdollista Camp Provinssin uudessa Silent + Green Campissa, joka sijaitsee Camp Provinssin perällä omalla rauhallisella ja hiljaisella alueellaan etäällä koko yön kestävästä juhlinnasta. Silent + Green Campissa vietetään hiljaisuutta ja vedetään hirsiä joka ilta kello 22-10. Alue on myös siisti ja vihreä omine kierrätyspisteineen ja vehreine ympäristöineen. Silent + Green Campin asiakkailla on käytössään kaikki Camp Provinssin palvelut, kuten kioski, suihkut, vessat, ensiapu. Lue lisää Camp Provinssin palveluista Provinssin nettisivuilta. Silent + Green Campin asiakkaille on lisäksi oma kierrätyspiste ja omat vessat. Camp Provinssi Silent + Green majoituslippu sisältää: - yhden hengen majoittumisen Silent + Green Campissa koko festivaalin ajan - sisäänpääsy alkaen ke 24.6.2020 klo 18 - poistuminen viimeistään su 28.6.2020 klo 12 Majoittuaksesi Camp Provinssissa sinulla tulee olla vuoden 2020 Provinssin festivaalilippu. CAMP PROVINSSI TONTTIKYLÄ Varaa kaveriporukan kanssa Provinssin ajaksi oma tontti sähköllä ja paviljongilla aivan festivaalin sisäänkäynnin vierestä! Tonttipaikka sisältää oman tontin, johon voit ostaa lisäksi sähkön ja valmiiksi pystytetyn paviljongin. Tonttikylä sijaitsee omalla yksityisellä alueella, mutta käynti Camp Provinssiin on helppoa ja Tonttikylän asukkaat saavat nauttia kaikista Camp Provinssin palveluista. Tonttikylä on Camp Provinssin lisäpalvelu, joten tonttivuokran lisäksi jokaisen majoittujan tulee ostaa myös Camp Provinssi-lippu. TUOTTEET JA HINNAT: Tontti S (sis. pelkkä tontti) 80,00€ Tontti M (sis. tontti + sähkö) 140,00€ Tontti L (sis. tontti + sähkö + paviljonki) 180,00€ Tontti XL (sis. 2 tonttia + sähkö) 220,00 € Tontti XXL (sis. 2 tonttia + sähkö + paviljonki) 260,00€ Valitse haluamasi tontti paikkakartalta. Tontin koko Huomioithan tonttia varatessasi tontin rajallisen koon, joka on noin 3,5m x 6,5m. Yhdelle tontille mahtuu kaksi normaalikokoista 4 hengen telttaa tai yksi 4 hengen teltta ja paviljonki. Varaathan siis toisen tontin tai XL/XXL-paketin, mikäli kaveriporukkanne on isompi ja telttoja on enemmän! Paviljongit Provinssin toimittamat paviljongit ovat kooltaan 3mx3m. Huomaathan, että paviljongin voi tilata vain Tonttikylään ja paviljongit ovat sallittuja alueella vain Provinssin pystyttämänä. Muualla Camp Provinssissa paviljonkien pystyttäminen on kielletty. Koska Provinssi on ympäristöystävällinen festivaali, on voit tuoda edellisvuonna hankkimasi paviljongin Tonttikylään myös tänä vuonna. Mikäli aiot tuoda tontille oman paviljongin, siitä on ilmoitettava 15.6.2020 mennessä Provinssille osoitteeseen majoitus@provinssi.fi. Paviljonki pystytetään yhteistyössä Tonttikylän henkilökunnan kanssa. Ilman lupaa pystytetyt paviljongit puretaan ja ne saa takaisin lähtiessä. Palvelut Tonttikylästä löytyy asiakkaille omat bajamajat, oma vesipiste sekä jäteastioita. Muuten Tonttikylän asiakkailla on kaikki Camp Provinssin alvelut käytössään. Aukioloaika Camp Provinssin portit aukeavat keskiviikkona 24.6. klo 18:00 ja sulkeutuvat sunnuntaina 28.6.2020 klo 12:00. Muuta tärkeää - Tonttikylässä pätee samat säännöt ja ohjeet, kuin Camp Provinssissakin. Luethan Camp Provinssin infon täältä: www.provinssi.fi/camp - Käytäthän vain ulkokäyttöön soveltuvia sähkölaitteita ja jatkojohtoja - Muualla Camp Provinssissa paviljonkien pystyttäminen on kielletty - Tonteille ei saa tuoda autoja tai grillejä - Sähkön jakaminen muiden, kuin XL ja XXL tonttien kesken on kiellettyä - Jokaisella majoittujalle tulee lisäksi olla Provinssi 2020 festivaalilippu + Camp Provinssi lippu. CAMP PROVINSSI KONTTIKYLÄ Uudenlainen majoitustuote Konttikylä sijaitsee Camp Provinssissa kaikkien leirintäalueen palveluiden äärelllä väliaikaiskoulun tiloissa. Kylässä majoitutaan maksimissaan 12 hengen luokkahuoneissa, eli “konteissa". Konttikylässä on useita sisävessoja asiakkaiden käytössä ja pihasta löytyy suihkut. Majoituksen hintaan sisältyy ilmapatja. Konttikylässä on tavaransäilytyshuone, mutta arvotavarat kannattaa kuitenkin viedä festivaalialueen narikkaan. Konteissa on runsaasti pistorasioita, joita voi vapaasti käyttää esim puhelimen latausta varten. Kontit täytetään saapumisjärjestyksessä, eikä paikkoja lähtökohtaisesti varata. Camp Provinssi Konttikylän majoituslippu sisältää: - yhden hengen majoittumisen Konttikylässä koko festivaalin ajan - pääsyn Camp Provinssiin - sisäänpääsy alkaen ke 24.6.2020 klo 18 - poistuminen viimeistään su 28.6.2020 klo 12 - ilmapatjan majoituksen ajan Majoittuaksesi konttikylässä sinulla tulee olla vuoden 2020 Provinssin festivaalilippu. Oma kontti omalle kaveriporukalle? Konttikylästä on mahdollista ostaa kokonainen kontti omalle kaveriporukalle (max 12hlö). Lisätiedot: majoitus@provinssi.fi Majoituspalvelut tuottaa Provinssi. PARKKI PAPPILAN KENTTÄ 4 PÄIVÄÄ Pappilan kenttä, Ruukintie 135 Pappilan kentän parkkiliput sisältävät autopaikan koko festivaalin ajaksi Pappilan kentällä noin 400 metrin päässä festivaalialueelta. Aluetta valvotaan järjestäjän toimesta ympäri vuorokauden. Yöpyminen autossa ei ole sallittua. Huomioithan, että autolla ei voi poistua ja sen jälkeen palata takaisin parkkiin. Parkki on tarkoitettu ensisijaisesti Camp Provinssin asiakkaille. Parkkialue avoinna ke 24.6.2020 - su 28.6.2020 ----------------- Tänä vuonna festivaaliliput ja majoitusliput myydään erikseen eli myyntiin ei tule festivaalilippu + majoitus -pakettia. Sinun tulee siis ostaa erikseen festivaalilippu ja erikseen majoituslippu. Pois lukien hotellipaketit. VIP- ja majoituslippujen ostajien yhteystiedot kerätään talteen mahdollista myöhempää tapahtumaan liittyvää tiedottamista varten. Oikeudet aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin pidätetään. Osa ohjelmasta järjestetään esiintymispaikoissa, joissa on rajoitettu kapasiteetti tai K18-ikäraja. Lippuja ei saa käyttää kilpailu- tai arvontapalkintoina ilman tapahtumajärjestäjän lupaa. |
|||||||||||