event-257262 event-257262

Muut

TUURE KILPELÄINEN JA KAIHON KARAVAANI


Järjestäjä:Joe Lunnas Oy
Paikka:KAPAKANMÄKI, TUULOS
Osoite:Lahden Valtatie 206
Tuulos
Pääsymaksu:25

Lähde:Ticketmaster

TUURE KILPELÄINEN JA KAIHON KARAVAANI

Valtaisan suosittu livekokoonpano Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani lopetteli vastikään jo vuodelle 2020 aiotun ja pandemian vuoksi siirtyneen Paluu paratiisiin -konserttisalikiertueensa. Lähes kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä. Suurta suosiota on odotettavissa myös tulevan rundin keikoille, ilmoittihan yhtye solistinsa johdolla laittavansa kokoonpanon toistaiseksi telakalle kiertueen päätyttyä. Tuleva erkaantuminen ei ole viilentänyt yhtyejäsenten välejä, päinvastoin – yhteenkasvanut kombo on kokenut entistä vahvempaa yhteyttä ja iloa yhdessä soittamisesta. Tämä on näkynyt ja kuulunut upeilla keikoilla. Tiivis yhdessäolo on johtanut taas luontevasti myös uuden musiikin lähteille ja kiertuematkalla syntynyt uusi biisi julkaistaan vielä kesän kynnyksellä! ”Näinhän siinä käy: kun ON LAITTAMASSA Karavaanin pillejä pussiin ne alkavat soida yhä kovemmin. Aiomme järjestää tulevan kesän kunniaksi kunnon juhlakiertueen, joka päättyy kesän lopussa spesiaali-iltamiin Frenckellin linnamaisessa sisäpihassa Karavaanin tyyliin. Olemme parhaillaan studiossa hiomassa tulevan kesän timanttia. Biisi ei ole itkuvirsi, vaan pikemminkin karnevaali-osastoa.

Kommentoi tapahtumaa (0)