

Lasten tapahtumat NIGHTWISH - HUMAN. :II: NATURE
|
|||||||||||
NIGHTWISH - HUMAN. :II: NATURE Nightwish nousee uuden Nokia Arenan lavalle 22.4.2022Suomen menestynein vientiyhtye Nightwish nousee uuden Nokia Arenan lavalle 22.4. Konsertti on osa ”Human. :||: Nature.” -kiertuetta. Yhtyeen edellinen iso konsertti Tampereella oli Ratinan stadionilla kuusi vuotta sitten vuonna 2015. Nightwishin edellisestä Suomen keikastakin on ehtinyt kulua kolme vuotta. Nightwishin maailmankiertue peruuntui koronavirustilanteen vuoksi ja yhtyeellä on palava halu takaisin lavoille ja yleisönsä luo. ”Halu nousta taas lavalle kaiken tämän kummallisuuden jälkeen on polttava, ja mikäli edellinen Tampereen keikkamme Ratinan stadionilla antoi yhtään osviittaa, on joulukuussa jälleen tiedossa suuria elämyksiä molemmin puolin lavaa, inspiroivan yleisön edessä. Paljon uusia ja vanhoja tarinoita kerrottavana, visuaalisista mausteista tinkimättä”, Tuomas Holopainen kommentoi. Yhtye lupailee visuaalisesti näyttävää show’ta sekä hittejä ja isoja kappaleita myös tuoreimmalta albumiltaan. Unohtumattoman ja elämyksellisen illan sinetöivät massiiviset tehosteet ja kappaleita tukeva screen-materiaali. ”Tälle vuoristorata-vuodelle on luvassa takuulla mieleenpainuva päätös”, Holopainen jatkaa. Noin 10 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myynyt Nightwish keikkailee kotimaassaan vain harvakseltaan. Yhtye on tehnyt historiaa esiintymällä ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä Wembley Arenalla pääesiintyjänä, loppuunmyydylle katsomolle. Nightwish on eniten Emma-palkintoja saanut yhtye. Nightwish - Human. :||: Nature. Nokia Arena, Kansikatu 3, Tampere 22.4.2022, ovet klo 18.00 Tapahtuman järjestäjä: Extra Large Music oy VIP-tuotannosta tämän konsertin osalta vastaa Nokia Arena. Joulukuussa avautuva tasokas Lapland Hotels Arena on osa Nokia Arenaa. Hotellihuoneesta siirryt kätevästi Nightwishin keikalle ja ulkovaatteet voit jättää huoneeseesi. Voit varata erikoishintaisen majoituksen 14.5.2021 mennessä oheisen linkin kautta: https://booking.laplandhotels.com//l/fi/f68175dc7 Saattajaliput saatavilla lippu.fin puhelinpalvelusta (nro 0600 900 900, hinta 2 €/min + pvm/mpm, avoinna ma-pe klo 9-17) sekä täyden palvelun myyntipisteistä ja R-kioskeilta kautta maan. NATURE VIP (K-18): - oma narikka ja vaivaton siirtyminen tapahtumaravintolasta katsomoon - oma sisäänkäynti 2,5 h ennen konserttia - monipuolinen buffetillallinen Eventum-tapahtumaravintolassa ennen esitystä - oma baari - istumapaikat katsomon parhailta paikoilta pääkatsomokerroksesta BUFFETMENU: Versosalaattia ja granaattiomenavinaigrettea V, G Chilimarinoituja katkarapuja ja fenkolia ja romainesalaattia M, G Maalaissalaattia ja kananpoikaa L, G Chorizo-makkaraa, manchego-juustoa ja marinoituja oliiveja L, G Mausteinen sieni-nuudelisalaatti ja paahdettua munakoisoa V, G Foccaciaa ja yrttilevitettä L ** Mureaksi haudutettua porsaan poskea ja savupekonikastiketta M, G Tryffelillä maustettu kaalipaistos ja paahdettua perunaa L, G ** Suklaaleivos ja vadelma macarons L Hinta NATURE VIP 132,50 € (sis. alv). Huomioimme kasvis- ja erikoisruokavaliot ennakkoilmoitusten perusteella. HUMAN VIP (K-18): - oma narikka ja nimikoidut pöydät seurueille Stefan´s at Arena -ravintolassa aitiokerroksessa - oma sisäänkäynti 2,5h ennen konserttia - laadukas kolmen ruokalajin illallinen pöytiin tarjoiltuna ennen esitystä - oma baari - vaivaton siirtyminen katsomoravintolasta katsomoon show’n alkaessa - istumapaikat katsomon parhailta paikoilta pääkatsomokerroksesta À LA CARTE MENU: Hiillostettu porotartar, selleriä ja tyrnimarjaa *** Herkkutattikeittoa, tattikreemiä ja karamellisoitua sipulia paistetulla briossilla *** Sitrussuolattua merilohta, rapukastiketta, puikulaperunapyreetä ja karamellisoitua fenkolia *** Tumma suklaaleivos ja vadelmaa Hinta HUMAN VIP 154,5 € (sis. alv). Huomioimme kasvis- ja erikoisruokavaliot ennakkoilmoitusten perusteella. |
|||||||||||