Muska yhtyeineen feat. Kai Jämsä
Tapahtuma on siirtynyt.
Alkuperäiselle päivämäärälle 12.02.2022 ostetut liput käyvät tapahtumaan sellaisinaan. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voit palauttaa liput verkkosivuiltamme löytyvällä lomakkeella www.tiketti.fi/palautalippuja 28.3.2022 mennessä.
*** Kirka Tribute
-konsertissa kuullaan musiikkia Kirkan pitkän uran varrelta vuosilta 1967–2006.
Rakastettuja kappaleita tulkitsee Muska Babitzin yhtyeineen,
toisena solistina Kai Jämsä.
Kirka olisi täyttänyt 70 vuotta 22.9.2020. Konsertilla Muska Babitzin haluaa
kunnioittaa veljensä muistoa ja hänen musiikkiaan.
Vuonna 1967 ponkaisi vain 17-vuotias Kirka Babitzin
kertaheitolla listojen kärkeen Hetki lyö -biisillä, joka oli
käännösversio jenkkiläisen The McCoys -yhtyeen kappaleesta Beat
The Clock. Tätä ennen Kirka oli jo keikkaillut The Creatures -yhtyeen
laulusolistina. Hurjan suosion myötä taustabändiksi vaihtui The
Islanders ja hitit seurasivat toisiaan.
Keikoilla ja vuonna 1969 julkaistulla ensimmäisellä live-albumilla Kirka
Keikalla kuultiin Kirkan omien kappaleiden lisäksi muun muassa Little
Richardia, James Brownia ja Ray Charlesia.
1970-luvun suuria hittejä olivat Venus ja Varrella Virran ja
1980-luvulla listojen kärkeen nousivat Kahden hullun matka ja Soitin
vain, kun taas sua kaipaan. Vuonna 1984 Kirka edusti Suomea Euroviisuissa
kappaleella Hengaillaan. Kirka voitti Syksyn Sävelen 1988 laululla
Surun pyyhit silmistäni.
Koko 1990-luku oli suuren suosion ja lukuisten hittien aikaa. Vuonna 2005
julkaistu Elämääni eksynyt -albumi jäi Kirkan viimeiseksi,
sillä hän menehtyi sairauskohtaukseen tammikuussa 2007.
Muska aloitti laulajauransa 1969,
tuolloin hän oli ainoa suomalainen naispuolinen rocklaulaja. Lapsuutensa Muska
vietti Helsingin Kaivopuistossa noin kymmenvuotiaaksi, jossa hän jo silloin sai
ensikosketuksen rock musiikkiin. Huvilakadulla oli pieni baari jonka
ulkopuolella Muska kuunteli velipoikien Sammyn ja Kirkan kanssa sieltä
kantautuvaa outoa musiikkia: Elvis, Little Richard yms. Elettiin
50-luvun loppupuolta ja pienet muusikonalut eivät päässeet vielä sisään asti!
60-luvulla Muskan laulajanura käynnistyi ja vuosina 1969-71 Muska keikkaili
Kirkan ja Dannyn kesäkiertueilla. Syksyllä 1971 Muskaa alkoi säestää
Hannu "Kala Hande" Salakan luotsaama legendaarinen
Orpheus-yhtye joka sittemmin aloitti yhteistyön Dave Lindholmin
kanssa. Salakka ja Muska perustivat uuden yhtyeen Muska & Hot Dogs
joka keikkaili paljon 70-luvun alussa tehden mm. yhteiskiertueita Hurriganesin
ja Rauli "Badding" Somerjoen kanssa.
Muskan ensimmäinen single "Kirjoita Postikorttiin" julkaistiin 1971
ja LP-levy "Muska" vuonna 1973, tältä esikoisalbumilta löytyy
legendaarinen "Krokotiilirock" ja muita covereita mm. Chuck Berryn,
Nasarethin, Suzi Quatron ja Sladen kappaleita - biisejä jotka
suomalaisen naislaulajan esittäminä olivat rankkuudessaan alkusysäys koko
kotimaiselle naisrockille. Levyllä soitti "Kitaran Kingi" Albert
Järvinen, Pekka Pohjola, Ronnie Österberg ym. huippumuusikoita.
Tämän jälkeen Muska on julkaissut monia loistavia
albumeja kuten Tää Se Päivä On, Pienet Suuret Pojat, Pidä Kii ja Kulissit.
Viimeisin studiolevy Majakanvartija julkaistiin 2015. Viime vuosien aikana
Muskalla on ollut lukuisia ykköshittejä radiokanavilla, kokoelmalevy Muskan
"Hitit" ylsi marraskuussa 2012 platinalevyyn.
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Ovimyynnissä käy vain käteinen.
Koronapassi luetaan ovella. Myös henkilöllisyystodistus tarkastetaan koronapassin luennan yhteydessä.
|