

Musiikki Lyyti
|
|||||||||||
Lyyti Kolme albumia julkaissut Lyyti on lyhyessä ajassa hurmannut niin yleisöt kuin kriitikot poikkeuksellisella pop-musiikillaan, joka pistää lauluntekijäperinnettä uusiksi. Painavaa asiaa ja kevyttä musiikkia – ja hetkeä myöhemmin ihan toisin päin. Lyyti sanoittaa nykymaailmaa tavalla, joka itkettää, riemastuttaa ja iskee ilmat pihalle. Musiikki tanssittaa pianon, syntetisaattoreiden ja varmaotteisen komppiryhmän voimin. Lyytin kolmas albumi "Nousussa taas" on satumainen sekoitus utuista ja iskevää poppia, viihdettä ja kyynelvettä. Omia rajoja piirretään hiekkaan, simpukkapuhelin soi veden alla, sähkövaraus voimistuu ja rantaviiva nousee, mutta samalla nousee jokin muu, oma voima. Lyyti on yhtyeensä kanssa kasvattanut mainetta myös häikäisevänä live-esiintyjänä, jonka heittäytymiskyky tekee jokaisesta keikasta ainutlaatuisen. Ylistystä kerännyt kakkosalbumi Toiveet ja helyt (2021) toi Lyytille ensimmäisen Emma-ehdokkuuden sekä Vuoden artistin tittelin (Indie Awards 2022). ”Kolmannella albumillaan Lyyti laulaa, säveltää ja kirjoittaa paremmin kuin koskaan. Nousussa taas on teksteiltään vuolas tunnelevy, tarkkuudeltaan usein kuin älypuhelimeen takertunutta Anni Sinnemäkeä.” Oskari Onninen, Image 6/2023 Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. ***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: |
|||||||||||