

Musiikki Ruissalo Amping, Musta huone, Elatu Nessa
|
|||||||||||
Ruissalo Amping, Musta huone, Elatu Nessa RUISSALO AMPING Niin ihanan kovaa, ja niin kovin ihanaa. Tällä sloganilla itsensä usein esittelevä Ruissalo Amping on kaunista musiikkia Turusta. Tuoreen shoegaze-yhtyeen sointi on romanttista jylyä, ujoa laulua ja maailman ihanimman soittimen, sähkökitaran, kaikuun hukutettua pauhua. Ruissalo Amping julkaisi kiehtovan ja kehutun debyyttialbuminsa Tähtien suojatit Maan povella vuoden 2021 lopulla. Kesällä 2023 yhtye palasi julkaisutauolta suomenkielisellä coverilla HIM:in kappaleesta When Love and Death Embrace, joka julkaistiin nimellä Rakkaus kuolemassa elää. Toistaiseksi maltillisesti keikkaillut Amping on ehtinyt vakuuttaa liveyleisöä harvoilla, mutta tarkoin valituilla ja laadukkailla keikoillaan. Ruissalo Amping viimeistelee paraikaa toista albumiaan. Albumin julkaisee Svart Records. Musta Huone on melurockia, pitkiä ja toisteisia äänivalleja sekä kokeellisia tekstuureita yhdistelevä yhtye. Rovaniemeläislähtöinen, sittemmin Helsinkiin asettunut yhtye on hurmannut ja vieraannuttanut yleisöä ympäri Suomea keikkalavoilla ja festareilla vuodesta 2015 alkaen. Elatu Nessa on yhdistelmä kotikutoisia looppeja, psykedeelisia kitaroita, linnunlaulua, ihmislaulua, unelmointia, köyhää dataa ja päiväunia. Se on ääniraita aavikkounelmille, lumisille kentille ja mielikuvituksen luomille tietokoneille – rakkaudellinen pysähdys omaan mieleen ja sieltä ulos. Linnunlaulua likaisessa pensaassa. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
Liput ovella 12 €, mikäli jäljellä. Esteettömyys: |
|||||||||||