event-333528 event-333528

Musiikki

Antti Autio


Järjestäjä:Tavara-asema
Paikka:Tavara-asema
Osoite:Ratapihankatu 33
33100 Tampere
Pääsymaksu:alk.26,50

Lähde:Tiketti

Antti Autio

Suomen rakastetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluvan Antti Aution neljäs studiolevy Täällä sinua kaivataan julkaistaan helmikuussa 2024.

Kyseessä on yhteisteos helsinkiläisen taidemaalari Raana Lehtisen kanssa: Lehtinen maalasi Sarastus-taulun tilaustyönä albumia varten, ja kaikki levyn kappaleet ovat syntyneet siitä inspiroituneena. Värikäs öljyvärimaalaus koristaa myös albumin kantta. Sen ihmis- ja eläinhahmot odottavat kesäisessä pihamaisemassa jotakin tai jotakuta, kunnes aamu sarastaa…

Autio herättää maalauksen musiikiksi punoen siihen mukaan itselleen tyypillisiä, isoja teemoja: rakkautta, luopumista, lapsuutta ja kuolemaa. Sanoituksissa välkkyy elokuvallisia hetkiä punastuvista taloista, unettomista öistä, pihakeinuun nukahtaneesta isästä, vaanivista kissapedoista ja aikuisista juhannusjuhlissa.

27.4. Tavara-aseman keikka on Antti Aution kevään ainoa Tampereella.

Ovet 19.00
Ville Veikka 19.45
Antti Autio 21.00



Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.

Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.

Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.

Lipun hinta ovien auettua 30 €.

****

Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.

Lue lisätietoa esteettömyydestä!

Kommentoi tapahtumaa (0)