

Teatteri ja ooppera Minttu sekä Ville
|
|||||||||||
Minttu sekä Ville Elokuvista, ja Tv:stä tutut, Jussi- sekä Venla-palkitut teatterinäyttelijät Minttu Mustakallio ja Ville Virtanen tuovat improvisaatioduettonsa yleisön iloksi ympäri Suomen! Kokoillan improvisoidussa iloittelussa näyttelijät keksivät yleisön antamista aiheista hetkessä erilaisia sketsjä, tarinoita, runoja, laulunumeroita, puheita ja näytelmäkohtauksia. Minttu sekä Ville näyttelevät illan kaikki hahmot ja biisit itseään säästämättä, ennalta suunnittelematta, käyttäen eri improvisaatiotekniikoita. Käsikirjoitusta ei siis ole, Minttu Sekä Ville toimivat tiiviissä vuorovaikutuksessa yleisöön.
Aiheet tehtäviin kysytään katsojilta, mutta aktiivista osallistumista ei vaadita. Mukana saa olla ja aiheita huikata lavalle – Minttu sekä Ville hyppäävät hetkeen, katsoja saa nojata penkkiinsä ja rentoutua, mukaan teatteriin tarvitsee ottaa vain avoin mieli. Ilta on kevyt, ja naurulta voi tuskin katsomossa välttyä kukaan! Lavalla Minttu sekä Ville:n seurana säestämässä toimii huippumuusikko Samuli Laiho, jonka avulla improvisaatio-illan aikana kuullaan myös esityshetkellä sävellettyjä lauluja eri tyylilajeissa, sekä musiikkia eri puolilta maailmaa, eri kielillä ja sävellajeissa. Mikä parasta, yleisön musiikkilajitoiveet toteutetaan ja toiveita saa huudella lavalle! Minttu sekä Ville antavat lavalla kaikkensa, tässä hetkessä, ajankohtaisin aihein - jokainen esitys on erilainen ja siksi myös ainutlaatuinen. Sydämellisesti tervetuloa katsomoihin nauttimaan hetkessä syntyvästä hauskasta taiteesta, läsnäolosta, teatterista ja yhdessäolosta Mintun sekä Villen seurassa! Limingan Minttu sekä Ville -esitys siirtyy. Lauantain 13.4. Heikki Sarvela -salin improvisaatioesitys Minttu sekä Ville siirtyy sairaustapauksen vuoksi. Uusi esitysaika on perjantai 24.5. klo 19. Esitykseen ostetut liput käyvät sellaisenaan uuteen esitykseen. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voit palauttaa liput verkkosivuiltamme löytyvällä lomakkeella www.tiketti.fi/palautalippuja 9.6.2024 mennessä. Kesto 1,5 h + väliaika. *** Esteettömyys: Pyörätuolipaikat sijoittuvat ensimmäisen penkkirivin eteen, paikkojen 1-4 ja 21-25 kohdille. Avustajille on varattu irtopenkeillä paikat viereen. |
|||||||||||