Näyttelyt Joulun välipäivien tonttukierros
|
|||||||||||
Joulun välipäivien tonttukierros Saran pihalta löytyvät tontut ovat kaikki hyväntahtoisia ja kilttejä, joten tonttukierros sopii hyvin myös perheen pienimmille. Hämärässä tonttujen etsintä voi olla erityisen jännittävää. Pimeällä liikkuessasi mukaan kannattaa ottaa oma taskulamppu.Tonttujen luokse löytää helposti museon pääovien luota löytyvän kartan avulla. Kerää tonttujen luota löytyvät kirjaimet ja ratkaise sana-arvoitus! Saran tonttukierroksen hahmot perustuvat suomalaiseen kansanperinteeseen. Entisaikaan tonttuja asusteli monissa maalaistalon rakennuksissa ja niiden ajateltiin pitävän huolta muun muassa talon karjasta ja sato-onnesta. Tontut olikin syytä pitää tyytyväisinä, jotta ne eivät olisi suuttuneet ja lähteneet talosta pois. Tonttuja voitiin kunnioittaa esimerkiksi viemällä niille joulunaikaan puuroa syötäväksi. Joulupukin apureina toimivat punalakkiset joulutontut tulivat tutuiksi suomalaisille 1800-luvun lopulta lähtien. Suomalainen joulutonttu on saanut vaikutteita sekä kansanperinteestä että ulkomailta, sillä joulutonttuperinne levisi Pohjoismaissa alun perin Tanskasta Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen. Tervetuloa museoon! |
|||||||||||