

Musiikki, Lasten tapahtumat DYNAMON 28v SYNTTÄRIT!
|
|||||||||||
DYNAMON 28v SYNTTÄRIT! DYNAMO TÄYTTÄÄ 28 VUOTTA, ON AIKA JUHLIA!Rosettes on Helsingissä alkuvuodesta 2021 perustettu kokoonpano, jonka vaikutteet tulevat laajasti eri rytmimusiikin genreistä. Yhtyeen jäsenillä on taustaa esimerkiksi vaihtoehto-, hardcore- ja indieyhtyeistä. Rosettesissa tee se itse -mentaliteetti yhdistyy soulin ja R’n’B:n grooveen sekä jazzmaiseen tunnelmointiin. Psykedeelinen ja tanssittava Rosettes on keikkaillut tänä vuonna muun muassa Burghausenin jazzviikoilla sekä Tavastialla. Viimeisin single Spirals julkaistiin 21.2.2025 Timmion Recordsin kautta. Tällä hetkellä yhtye työstää ensimmäistä pitkäsoittoaan, joka on määrä julkaista alkuvuonna 2025. Grande Mahogany heijastelee musiikissaan rockin pioneerien henkeä kuulostaen samalla retrolta ja erittäin tuoreelta tavalla, jossa rockin kliseet loistavat poissaolollaan. Manchesteristä ensin Turkuun muuttaneen ja sittemmin helsinkiläistyneen yhtyeen päähahmo Jesse Esselin biisit ovat omalla niin vahvalla näkemyksellä silattua funkia, rockia, afro-psykedeliaa ja R n'B:tä, että Grande Mahogany on ehtinyt herättää jo kansainvälistäkin kiinnostusta ja yhtye keikkaileekin tätä nykyä myös Suomen rajojen ulkopuolella. Dynamoon yhtye saapuu suoraan edellisen illan Saksan keikaltaan. Albumin singlet “Angle of The Dangle”, “Thundercurls” ja “SUPER ROCKER” on noteerattu mm. arvostettuihin musiikkimedioihin lukeutuvien COLORS:in ja Sleeping on Gemsin sekä KCRW- ja BBC Radio One-radiokanavien toimesta. |
|||||||||||