Teatteri ja ooppera Saa rumiakin tanssittaa TEKIJÄT TUTUIKSI
|
|||||||||||
Saa rumiakin tanssittaa TEKIJÄT TUTUIKSI Saa rumiakin tanssittaa – Siiri Angerkosken opissaEnsi-ilta 4.3.2025, esitykset 4.3.–10.5.2025 Siiri Angerkoski on suomalaisen elokuvamaailman legenda. Hän näytteli elämänsä aikana ennätysmäärän elokuvarooleja: yli sadalla roolilla Angerkoski jätti Taunon ja Ansan kauas taakseen. Hän koki elämänsä aikana niin suomifilmin nousun ja tuhon kuin kansakunnan suuret mullistukset. Suomalaisten mielissä Siiri on ikuisesti tuikeailmeinen, kaulinta heiluttava Justiina, mutta koomikon roolin taakse kätkeytyi myös katkeria kyyneleitä ja hartaita haaveita. Vaikka sanavalmis, ronski Angerkoski tehtaili sivuosia kuin liukuhihnalta, hän ei koskaan lakannut toivomasta sitä ”kunnon roolia”. Sitä roolia, jossa saisi kerrankin näyttää kykynsä ja tulla nähdyksi kokonaisena ihmisenä. Näyttelijä Pinja Hahtolan monet muistavat menestysmonologistaan Eino Leinon eksät ja tässä uudessa teoksessaan hän sukeltaa suomifilmin suurnaisen mukana aikamatkalle kotimaisen elokuvan kulta-aikaan. Aikaan, jossa kamera rakasti nuoruutta ja kauneutta, eikä heinälatoromantiikkaan pirttihirmut mahdu. Käsikirjoitus Pinja Hahtola Ohjaus Olka Horila Rooleissa Pinja Hahtola Lavastus ja puvustus Olka Horila ja työryhmä Äänisuunnittelu Kari Paukola Valosuunnittelu Jere Kolehmainen Tarpeisto Karita Fallström-Autio Videosuunnittelu Jere Kolehmainen ja Pinja Hahtola Graafinen suunnittelu Susanna Zographos Tuotanto Riihimäen Teatteri ja Teatteri Avoimet Ovet Suurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat to 13.3. klo 19, pe 14.3. klo 14, to 3.4. klo 19, pe 4.4, klo 14, pe 11.4. klo 14 ja pe 2.5. klo 14. Näytännöissä, joiden yhteydessä on Tekijät tutuiksi – tai Näytelmä tutuksi -esittelyt (n. 20 min), on korotetut lippuhinnat. Lipun hintaan sisältyy käsiohjelma (norm. 4 €). |
|||||||||||