
Musiikki KIVESVETO GO GO
|
|||||||||||
KIVESVETO GO GO Punkkia, Rockia, Metallia –Yhdessä ja erikseen!Flippipuisto Lähtökohtaisesti ysärihenkistä punkrockia soittavalta Flippipuisto on yhdistellyt vuosien saatossa musiikkiinsa useita erilaisia elementtejä, kuten suomirokkia, rautalankaa, skata, olarilaista rataräppiä ja jopa psykedeelistä garagea. Kaikista kokeiluistaan huolimatta bändi on silti aina onnistunut kuulostamaan itseltään ja luomaan tunnistettavan soundin. Kouvolalainen Kivesveto Go Go on tehtaillut modernin päivän maakuntalauluja Pohjola-talon varjoista jo viidentoista vuoden ajan, ja siinä samalla noussut yhdeksi Suomipunkin suosituimmista nimistä. Jos Gösta Sudqvist olisi tehnyt punkkia niin se olisi varmasti saattanut olla aika lähellä Kivesveto Go Go:n ulosantia. Rokkia, punkkia ja metallia saumattomasti yhdistelevä Grillijono K.O. on edennyt vauhdilla genrensä kärkikastiin Suomessa. Yhtyeen lanseerama "turborock" on yhdistelmä tarttuvia riffejä ja oivaltavia popmelodioita, kitarasankarisooloja ja kitarisoja koettelevaa hardcorehuutoa. Yhtyeen biiseissä kieli pysyy tiukasti poskessa eikä mikään tunnu olevan liian pyhä aihe irvailtavaksi. Nappiverkkarit Nappiverkkarit on vuonna 2020 perustettu valkeakoskelainen nelihenkinen punkrock-yhtye. Sen isoimpina saavutuksina voidaan pitää nousujohteista uraa, joka on vajaassa neljässä vuodessa kerännyt hyvän määrän kuuntelijoita, seuraajia ja faneja. Lipunmyynti klo 19:00, show alkaen klo 20:00 Narikka 2€ K-18 www.nummenniilo.fi nummenniilo(at)gmail.com |
|||||||||||