Musiikki Scandinavian Music Group
|
|||||||||||
Scandinavian Music Group Scandinavian Music Group levyjulkkarikiertueelle keväällä 2025 Rakastettu Scandinavian Music Group julkaisee alkuvuodesta 2025 jo kymmenennen studioalbuminsa ja suuntaa sen myötä pitkälle levyjulkkarikiertueelle ympäri Suomen. SMG esiintyy Tampereen Olympiassa lauantaina 5. huhtikuuta. Keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 22.11. klo 9.00. SMG on ihastuttanut kuulijoita omaäänisellä musiikillaan jo yli kaksikymmentä vuotta. Pian kymmenennen studioalbuminsa julkaiseva yhtye ammentaa voimansa elämänmittaisista ystävyyssuhteista ja yhteisestä halusta luoda aina jotain uutta. Lopputuloksena on ollut pitkä ura, jonka aikana SMG on kulkenut viileän kitararockin kautta folk-lauluihin ja jatkanut sitten eleganttiin taidepoppiin. Yhtyeen musiikin ytimessä ovat kuitenkin aina pysyneet kitaristi Joel Melasniemen melodiat ja solisti Terhi Kokkosen sanoitukset, joista kuulija ei voi erehtyä. SMG:n edellinen albumi Ikuinen ystävä ilmestyi elokuussa 2022. Aikataulu: Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €. |
|||||||||||