event-385527 event-385527

Musiikki

…And Oceans + Venenum Dei


Järjestäjä:On the Rocks
Paikka:On the Rocks
Osoite:Mikonkatu 15
00100 Helsinki
Pääsymaksu:alk.23

Lähde:Tiketti

…And Oceans + Venenum Dei

Kulttimaineen omaava …And Oceans julkaisee uuden levyn ja juhlistaa sitä On The Rocksissa toukokuussa!

Aina omia polkujaan kulkenut ...And Oceans on kiistatta suomalaisen sinfonisen black metallin pioneereja. Yhtye perustettiin vuonna 1995 ja se toimi aktiivisesti aina 2000-luvun alkupuolelle asti. Bändi jäi tuolloin lopulta reilun kymmenen vuotta kestäneelle tauolle, joka päättyi vuoteen 2018 kun yhtye palasi takaisin lavoille ja alkoi julkaisemaan jälleen uutta musiikkia. …And Oceans on kehittynyt vuosien varrella musiikillisesti isoin harppauksin, tarjoten ainutlaatuisen raskaan extreme soundinsa tuoreena - unohtamatta sinfonista pohjaansa.

Yhtye julkaisee uuden, järjestyksessään seitsemännen, albuminsa ”The Regeneration Itinerary” 23.5. ja saapuu seuraavalla viikolla On The Rocksiin levyn juhlakeikalle! Bändi kommentoi tulevaa julkaisua seuraavasti: ”Kyseessä on kokeilevin albumimme paluun jälkeen. Biiseistä löytyy tunnistettavien …And Oceans -elementtien lisäksi rohkeampia, ei-niin-perinteisiä valintoja, jotka tekevät levystä erittäin monipuolisen kokonaisuuden. Mahtavaa päästä soittamaan uutta materiaalia tulevilla keikoilla!”

Illan avaajaksi saapuu helsinkiläinen black metal yhtye Venenum Dei!

Lisätietoa ja akkreditointi:
aki@nem.fi

Tapahtumaan on saatavilla myös kahden päivän lippu, joka sisältää lipun lauantain 31.5. Deathcain + Demilich keikkailtaan.



Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat

Liput ovelta 26 €, mikäli jäljellä.

Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.

---

Saavustettavuus ja esteettömyys
On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla.

Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info

Turvallisemman tilan periaatteet
On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.

Kommentoi tapahtumaa (0)