For My Pain, Dead End Scene
For My Pain Rytmikorjaamolla 30.5.2025
Vahvaa paluuta tekevä goottimetallin superkokoonpano For My Pain... saapuu esiintymään ensimmäistä kertaa Seinäjoelle toukokuun lopulla!
Vuonna 1999 perustettu ja vuonna 2003 Fallen-esikoisalbuminsa julkaissut oululainen For My Pain... työstää parhaillaan uutta albumiaan, jonka julkaisuajankohta on luvattu kuluvan vuoden lopulle. Muun muassa Eternal Tears of Sorrow-, Nightwish-, Embraze-, Kalmah-, Charon- ja Reflexion-yhtyeiden jäsenten sivuprojektiksi syntynyt bändi sai aikoinaan innostuneen vastaanoton ympäri maailmaa ja tummanpuhuvan romantiikan ystävät muistavat edelleen palavasti esimerkiksi ”Autumn Harmony”, ”Rapture of Lust” ja ”Sea of Emotions” -biisiien kaltaiset hitit bändin debyytiltä. Esimakua tulevalta albumilta saatiin jo viime vuoden aikana, kun kaksi täysin uutta singlelohkaisua, ”Recoil Into Darkness” ja ”WitchBitch Elite” saivat julkaisuvuoronsa.
Hanki liput ja saavu paikalle todistamaan bändin energistä livekuntoa! Viime vuoden paluukeikat myytiin loppuun jo ennakkomyynnissä!
Illan avaa Dead End Scene
Modernia metallia soittava helsinkiläinen Dead End Scene on saavuttanut DIY-asenteellaan paljon: Bändin biisejä on striimattu yli miljoona kertaa ja se on noussut useaan otteeseen "Suomen 50 viraalisinta" -Spotify-listalle. Viimeisimpien julkaisujen myötä Kaaoszine nosti yhtyeen "15 kiinnostavinta nuorta metallibändiä" -listan kärkipaikalle, kun taas maailman tunnetuin metalli influencer Nic Nocturnal hehkutti bändiä YouTube-videollaan "Spotify’s Top New Metal Bands". Tule ottamaan selvää mistä tämän bändin ympärillä käyvässä kuhinassa on oikein kyse!
Rajattu anniskelualue K-18.
Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä Muuta
huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä.
Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa
pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa
vapaasti valita.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
|