

Musiikki Gospel Power - Enemmän kuin nostalgiaa
|
|||||||||||
Gospel Power - Enemmän kuin nostalgiaa Suomalaisen gospelmusiikin legenda Gospel Powerkonsertoi jälleenKeväällä alkavalla kiertueella kuullaan vaikuttava yhdistelmä vanhoja suosikkeja ja täysin uusia kappaleita. Yhtyeen perustaja on Kangasalla asuva muusikko Lasse Heikkilä. “Meillä on lukuisten kuultujen tarinoiden perusteella vahvistunut tunne: meidän musiikkia tarvitaan. Nuorentunut bändi on tiukassa vedossa ja edelleen treenataan. Olen tehnyt uusia biisejä vanhojen rinnalle. Meillä on asiaa. Uskotaan, että luvassa on voimaannuttavia konserttielämyksiä”, yhtyeen Heikkilä kertoo. Entistäkin energisempi Gospel Power nähdään nyt kuusihenkisenä kokoonpanona, johon kuuluvat Lasse Heikkilä (keyboard, laulu), Kimmo Virtanen (laulu), Petri Laarko (kitara), Emeliina Virtanen (laulu, keyboard), Joonas Vainio (basso) ja Marko Varis (rummut). Kangasalla ja Helsingissä kuullaan ennen Gospel Poweria lämmittelijänä Funky Sunday. Vaasassa lämmittelijänä on Onni Pyhälahti & band. Gospel Power nähtiin viime vuonna Nokia Arenalla Vuonna 2019 Gospel Power teki odotetun comebackin, jonka huipennus nähtiin Nokia Arenalla Glow Festivalilla 2024. Nokia Arenan lavalta yhtye ponkaisi uuteen voimaan ja päätti lähteä kiertueelle, joka tarjoaa nostalgiaa sekä uutta voimaannuttavaa musiikkia. Enemmän kuin nostalgiaa -kiertue tuo lavalle Gospel Powerin ainutlaatuisen tunnelman, vahvat sanomat ja energisen soiton. Esityksen kesto on n. 2 tuntia, sisältäen väliajan. Tuotanto: Ohjelmatoimisto Kristalli Oy |
|||||||||||