event-386663 event-386663

Musiikki

Joni Ekman & Koira, God Given Ass


Järjestäjä:Bar Loose
Paikka:Bar Loose
Osoite:Annankatu 21
00100 Helsinki
Pääsymaksu:alk.14

Lähde:Tiketti

Joni Ekman & Koira, God Given Ass

Joni Ekman & Koira ja God Given Ass nähdään kahdella yhteiskeikalla toukokuun alussa. Bar Loosen lavalle yhtyeet nousevat lauantaina 3.5.

Keikoilla juhlistetaan Joni Ekman & Koiran 2.5. ilmestyvää neljättä pitkäsoittoa XL4. Tamperelainen yhtye on toiminut jo vuodesta 2014 ja soittaa ronskein ja lennokkain ottein kaahaavaa umpirockia, eikä uusi levy tee tähän poikkeusta. Tulevalta levyltä julkaistiin juuri single Härmän jätkä. Sen pääset kuuntelemaan täältä: Spotify

Vuonna 2008 perustetun, neljältä viidesosaltaan junantuomista ja yhdeltä aidoista stadilaisista koostuvan punkrockryhmä God Given Assin debyyttipitkäsoittoa ei sen sijaan päästä juhlimaan edelleenkään – ei, vaikka yhtye palasi viime vuonna viiden vuoden keikka- ja miltei vuosikymmenen julkaisutauolta! Pitkäsoitto kuitenkin lienee valmis jo tämän vuoden puolella.

Sitä odotellessa yleisö voi nautiskella vaikkapa parista viime kesänä julkaistusta kompaktista maistiaisesta: God Given Ass
Tai Chain Smoking Recordsin männäsyksynä julkaisemasta M.O.T.O. -versioinnista Breaking Up Is the Hardest Thing: Spotify



Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.

Liput ovelta, mikäli jäljellä.

Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.

Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com

Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita. Lue lisää Bar Loosen sivuilta!

NO NAZIS! NO BULLSHIT!

Kommentoi tapahtumaa (0)