event-383687 event-383687

Musiikki

Moonwards, Hattara, Ahti Kulo + TBA


Järjestäjä:Tiivistämö
Paikka:Tiivistämö
Osoite: Sörnäisten rantatie 22
00540 Helsinki
Pääsymaksu:alk.12

Lähde:Tiketti

Moonwards, Hattara, Ahti Kulo + TBA

Toukokuun viimeisenä perjantaina 30.5. Tiivistämöllä vietetään helsinkiläisen shoegaze/vaihtoehtorock-yhtye Moonwardsin toisen EP:n julkkareita ja mukaan on kutsuttu liuta skenen mielenkiintoisimpia nimiä!

Moonwardsin lisäksi Illan aikana esiintyy säveltäjä-lauluntekijänä ja tuottajanakin tunnettu Ahti Kulo sekä debyyttialbuminsa viime elokuussa julkaissut helsinkiläinen valloittava unipop-nelikko Hattara. Lisäksi lavalla nähdään jo pitkään suomalaista musiikkikenttää koristanut yhtye, josta myöhemmin vielä lisää

Moonwards – sana, josta huokuu kaipuu kaukaisuuksiin – on yhtye Helsingistä, jonka musiikki puhuttelee juuri näitä teemoja. Melodisten riffien koristelemaa tummanpuhuvaa musiikkia soittava yhtye löytää monet esikuvistaan 1980 ja -90-lukujen vaihtoehtorockin, shoegazen ja new waven maailmoista. Yhtyeen keväällä julkaistavaa ‘Moonwards II’ -EP:tä juhlistetaan ainutlaatuisella keikalla Tiivistämöllä 30.5.2025!

Hattara on vuonna 2022 perustettu helsinkiläinen unipop-nelikko, jonka debyyttipitkäsoitto julkaistiin elokuussa 2024. Vastaanotto Hattaran kitaravetoiselle indiepopista shoegazeen taittuvalle musiikille on ollut lämmin ja enemmän kuin positiivinen heti ensimmäisistä sinkuista lähtien. Keikoilla Hattara keskittyy etsimään kauneutta melusta ja tarjoamaan suojaa ja lämpöä kovasta maailmasta. Vuoden 2025 kevät tarkoittaa Hattaran kalenterissa paluuta studioon ja uusia julkaisuja ennen kesän koitoksia.

Ahti Kulo lumoaa mystisillä ja unenomaisilla maailmoilla, jossa monipuolinen elektroninen tuotanto yhdistyy runolliseen ilmaisuun. Säveltäjänä, lauluntekijänä ja tuottajana tunnettu Kulo teki vaikutuksen sekä kriitikoihin että yleisöön vangitsevalla debyyttialbumillaan ”Ja niin mekin katoamme”. Toukokuussa 2024 julkaistu single “Kesäkaveri” toi uutta kevyempää virettä Kulon tuotantoon, ja uutta musiikkia on luvassa alkukeväällä 2025.



Aikataulu:
20:00 Ovet
20:30 Ahti Kulo
21:15 Hattara
22:00 TBA
23:00 Moonwards

Narikkamaksu 3 € peritään ovella.

Esteettömyys:

Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä

Lisätietoja esteettömyydestä Tiivistämön nettisivuilla.

***

Tiivistämö sijaitsee keskellä Suvilahden festari- ja kulttuurialuetta, 300 metrin päässä Kalasataman metro-asemalta.

Reittiopas: https://bit.ly/2YoEms0
Google maps: https://bit.ly/2E2XGDi

Kommentoi tapahtumaa (0)