

Musiikki Teini-Pää, Puhelinseksi
|
|||||||||||
Teini-Pää, Puhelinseksi Teini-Pää on pöhköpopin sanansaattaja, jonka kappaleissa ihastutaan, haaveillaan ja tehdään tarkkasilmäisiä huomioita elämästä. Kaiken liimana toimii vaivattomuus ja vaaleanpunaisen purukumin lailla tarttuvat melodiat. Teini-Pää on ihanaa kesäöiden musiikkia, jonka popin ja nössöpunkin yhdistelmä etenee säröisten kitaraliidien saattelemana kertakaikkisen vaivattoman hurmaavasti – Teini-Pää on taivaallista kimaltelua! Katkeransuloista punk rockia soittava Puhelinseksi on täynnä tunnetta. Sydäntäsärkevät tekstit ja riipaisevat melodiat toimitettuna armottomalla energialla on yhtyeen tavaramerkki. Vuonna 2015 Rovaniemellä perustettu yhtye on kiertänyt kiihtyvällä tahdilla ympäri Suomea ja muuta Eurooppaa - ja esiintyy keväällä 2025 ympäri maata kymmenvuotisjuhlakiertueellaan. Vuoden 2016 Meillä on ikävä kaikkea -minialbumin rujon kauniista punkista Puhelinseksi on kulkenut hienovaraisesti kohti syvempiä sävyjä. Kesäkuussa 2022 ilmestynyt yhtyeen toinen täyspitkä albumi Vieraita toisillemme (Svart Records) on vakavailmeisempi rock-levy, joka nousi Suomen Viralliselle Fyysiselle albumilistalle sijalle 8. ja Puhelinseksi valittiin YleX-radiokanavan Läpimurto 2022-listalle. Liput ovelta 17 €, jos jäljellä. Showtime 21:00 Lippu sisältää eteispalvelumaksun. |
|||||||||||