event-390395 event-390395

Musiikki

Soulfly (US)


Järjestäjä:Tavastia-klubi
Paikka:Tavastia-klubi
Osoite:Urho Kekkosen katu 4 - 6
00100 Helsinki
Pääsymaksu:alk.39,50

Lähde:Tiketti

Soulfly (US)

SOULFLY TÄRÄYTTÄÄ SUOMEEN KESÄKUUSSA – KEIKAT HELSINGISSÄ JA TAMPEREELLA

Sepulturasta tunnetun Max Cavaleran luotsaama Soulfly saapuu Suomeen kesällä 2025 kahdelle odotetulle klubikeikalle. Yhtye nähdään lauantaina 14. kesäkuuta Helsingin Tavastialla ja sunnuntaina 15. kesäkuuta Tampereen Olympiassa.

Vuonna 1997 perustettu Soulfly tunnetaan tinkimättömän aggressiivisesta soundistaan, jossa yhdistyvät groove- ja thrashmetalli, tribaalirytmit sekä Cavaleran poliittisesti latautuneet lyriikat. Soulflyn tuotannossa kuuluu vahvasti sekä latinalaisamerikkalainen perintö että 1990-luvun metallin raju uudistuminen, jonka ytimessä Cavalera on ollut mukana jo vuosikymmenten ajan.

Bändin debyyttialbumi Soulfly (1998) nosti sen nopeasti maailmanlaajuiseen tietoisuuteen, ja sittemmin levyjä on ilmestynyt yhteensä kaksitoista – tuoreimpana Totem (2022), joka jatkoi bändin brutaalin groovaavaa linjaa yhtä alkuvoimaisena kuin aina.

Soulflyn raivokkaat ja massiiviset metallihymnit venyttävät metallimusiikin rajoja, mutta sisältävät silti harkittuja, jopa psykedeliaan ja dissonanssiin nojaavia yksityiskohtia. Kuten monet musiikilliset uudistajat ennen häntä, Max Cavalera tekee lauluja kansalle. Soulfly on samalla ylistys perheelle ja perinnölle. Mitä tahansa Max nelikielisillä kitaroillaan soittaakin, se vapauttaa sielut. Tämä toteemi ei hyydy.

Keikoilla kuullaan täyslaidallinen Soulflyn ikonista repertuaaria, kun mukana on niin klassikkokappaleita kuin uudempaakin materiaalia. Lavalla nähdään Max Cavalera edelleen täydessä iskussa, ja mukana on myös hänen poikansa Zyon Cavalera rummuissa. Keikat tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea Soulfly intiimeissä klubipuitteissa.

Viimeksi bändi on nähty Suomessa heinäkuussa 2018.

Saavutettavuus

Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

Eteispalvelu

Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.

Turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!

Ympäristölippu

Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!

Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi




Liput ovelta 42 €, mikäli jäljellä.

Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .

Kommentoi tapahtumaa (0)