event-397847 event-397847

Musiikki

pilvet pilvet, Vepu


Järjestäjä:On the Rocks
Paikka:On the Rocks
Osoite:Mikonkatu 15
00100 Helsinki
Pääsymaksu:alk.20

Lähde:Tiketti

pilvet pilvet, Vepu

Tämän hetken kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva pop-yhtye pilvet pilvet esiintyy On The Rocksissa heinäkuussa! Illassa mukana jyväskyläläinen indie-pop lupaus Vepu.

Vuoden 2023 syyskuussa debytoinut pilvet pilvet on onnistunut keräämään jatkuvasti kasvavan ja sitoutuneen fanipohjan. Heidät on nähty jo useilla keikoilla niin klubeilla, tapahtumissa kuin festivaaleillakin. Viime marraskuussa yhtye otti harppauksen suuremmille lavoille, lähtiessään lämmittelemään Suomen suosituimman yhtyeen KUUMAAn Maasta kuuhun -areenakiertuetta.

Johanna Kustannukselle kiinnitetyn pilvet pilvet -yhtyeen muodostavat Kosti Koskinen (laulu), Touko Koivusaari (laulu, kitara), Onni Lehtinen (laulu, basso), Milan Marttiini (laulu, koskettimet) ja Kalle Karimo (laulu, rummut). Runsailla stemmoilla ja orgaanisilla soittimilla varustettua pop-musiikkia esittävä bändi tulee loppuvuoden aikana sekä keikkailemaan että julkaisemaan aktiivisesti musiikkia." Viime perjantaina julkaistiin jo kahdeksas single: ”herää jo” ja bändi odottaakin jo kovasti pääsevänsä soittamaan sitä livenä.

Vepu on jyväskyläläinen indie-pop lupaus, joka yhdistelee musiikissaan eri genrejä laidasta laitaan. Hän sanoittaa, säveltää ja osittain myös tuottaa biisinsä itse yhdessä luottotuottajan Onni Tuomisen kanssa.

Vepua on aiemmin kuultu feattaamaassa Pyrythekid:in singlellä "???", Rekamin singlellä "Ilmaisia lounaita" yhdessä Elastisen kanssa, Pesson albumilla "33" kappaleella "I<3U (666)", sekä Aaro630:n singlellä "Sama mies".



Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat

Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä.

Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.

---

Saavustettavuus ja esteettömyys
On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla.

Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info

Turvallisemman tilan periaatteet
On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.

Kommentoi tapahtumaa (0)