Rap-maailman legendaarisiin artisteihin lukeutuva 50 Cent valtaa Tallinnan Laululavan elokuussa!
50 Cent on tullut tunnetuksi paitsi rap-artistina myös näyttelijänä ja menestyneenä liikemiehenä. Hän syntyi New Yorkissa 1975 ja nousi musiikkimaailman tietouteen vuonna 2002 Eminemin huomattuaan hänen Guess Who's Back? –mixtapensa. Suomessa 50 Cent on nähty useita kertoja, mutta nyt hän nousee todelliselle jättiareenalle, eli kymmeniä tuhansia katsojia vetävälle Laululavalle. Samaisella paikalla nähdään kesällä myös muiden muassa Imagine Dragons ja Justin Timberlake.
Laululavalla tullaan kuulemaan kaikki tähden suurimmat hitit ja keikkatunnelma tulee olemaan katossa, sillä mies ei ole vieraillut Virossa 2000-luvun alun jälkeen ja suomalaisille faneille Tallinnan Laululavalle saapuminen on helppoa hyvien laivayhteyksien ansiosta. Tallinnan Laululavan-esiintyminen 8. elokuuta on 50 Centin ainoa konsertti Suomessa ja Baltiassa tänä vuonna, ja se kokoaa yhteen kymmeniä tuhansia hiphopin ystäviä eri puolilta Baltiaa ja Pohjoismaita.
Uusimpana konsertin support artistina nähdään Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin rap-artisteihin lukeutuva Redrama nähdään elokuussa Tallinnan Lauluvalalla legendaarisen amerikkalaisräppäri 50 Centin lämmittelijänä. Redraman ura alkoi laajamittaisesti hänen voitettuaan englanninkielisen rapin Suomen mestaruuden vuonna 2001. Samana vuonna ilmestyi myös hänen ensimmäinen julkaisunsa Redrama EP. Hän lähti pian myös kiertämään ulkomaille yhdysvaltalaisen Gang Starr -duon kanssa.
Lisää suomalaisväriä konserttiin tarjoaa kymmeniä miljoonia streameja Suomessa kerännyt Mikael Gabriel, joka esittää harvinaisen yhteiskeikan virolaisen kolleegansa Nublun kanssa. Lisäksi Laululavalle nousevat virolainen hiphop legenda Cool D ja DJ Möls. Konsertista onkin tulossa koko illan kestävä hiphopin ilotulitus, jota et halua missata!
Portit auki: 18:00-00:00 Ikäraja: 3 vuotta, suositusikäraja 6+ vuotta
Fan Zone: • Pääsy varatulle alueelle, josta on hyvä näkyvyys päälavalle
Priority: • Erillinen nopea sisäänkäynti konserttialueelle • Oma erillinen alue, josta hyvä näkyvyys päälavalla • Alueella oma baari ja WC • Rajoittamaton kulku konserttialueelle tapahtuman ajan
VIP: • Erillinen nopea sisäänkäynti konserttialueelle • Pääsy säänkestävälle VIP-katsomoon, josta näkyy päälava • Pysäköintipaikka Tiigi-parkkialueella • Erillinen baari • Ilmainen WC päärakennuksessa • Pääsy Fan Zone -alueelle • Rajoittamaton pääsy sisään ja ulos konserttialueelta päivän aikana
TÄRKEÄÄ TIETOA JA SÄÄNNÖT:
• Festivaalialue on avoinna perjantaina 8. elokuuta klo 18:00–00:00 • Alaikäraja sisäänpääsyyn on 3 vuotta. Suositusikäraja on 6+. Kuulosuojaimia suositellaan alle 10-vuotiaille. • Jokaisella osallistujalla tulee olla voimassa oleva lippu tai ranneke. • Alkoholin myynti alle 18-vuotiaille on kielletty. Ota henkilöllisyystodistus mukaan välttääksesi hankaluuksia. • Selvästi päihtyneitä henkilöitä ei päästetä tapahtumaan. • Tapahtumassa hyväksytään sekä käteinen että korttimaksut. • Järjestäjällä on oikeus tehdä ohjelmaan muutoksia tarvittaessa.
KIELLETYT ESINEET JA SISÄÄNPÄÄSYRAJOITUKSET:
Alueelle ei saa tuoda: • Omat ruuat tai juomat, mukaan lukien tyhjät lasi- tai muovipullot • Lemmikkieläimiä tai lintuja • Lääkkeitä tai huumausaineita • Ampuma-aseita, veitsiä tai muita aseita • Reppuja, käsimatkatavaroita tai urheilulaukkuja • Sateenvarjoja • Taitto-, retki- tai muita tuoleja • Moottoroituja skoottereita, polkupyöriä tai tavallisia skoottereita • Ammattimaisia valokuvaus-, video- tai äänityslaitteita ilman ennakkoon saatua akkreditointia järjestäjältä.
Esteettömyys: Pyörätuoliliput myydään vain Piletilevi.ee kautta.