

Musiikki Gibby Haynes with the Scott Thunes Institute of Musical Excellence (USA)
|
|||||||||||
Gibby Haynes with the Scott Thunes Institute of Musical Excellence (USA) BUTTHOLE SURFERS -KEULAHAHMO GIBBY HAYNES HELSINKIIN ELOKUUSSAYhdysvaltalaisen vaihtoehtomusiikin legendaarisimpiin nimiin lukeutuva Gibby Haynes saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Kulttiyhtye Butthole Surfersin keulahahmona tunnettu Haynes esiintyy Helsingin Tavastia -klubilla tiistaina 5. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Haynes (s. 1957) on todellinen yhdysvaltalaisen underground -kulttuurin suurnimi. Yhdessä kitaristi Paul Learyn kanssa vuonna 1981 perustettu Butthole Surfers oli yksi yhdysvaltalaisen vaihtoehtoliikkeen ylistetyimpiä nimiä. Kaoottisista livekeikoistaan, absurdista mustasta huumoristaan ja punkkia, psykedeelista rockia ja kokeellista musiikkia yhdistävästä soundistaan tunnettu yhtye julkaisi kahdeksan studioalbumia ja tukun livelevyjä, singlejä ja EP-levyjä vuosien 1984 ja 2001 välillä. Yhtyeen omintakeinen soundi toimi suurena inspiraationa lukuisille artisteille Kurt Cobainista Red Hot Chili Peppersiin ja näytteli suurta osaa koko 90-luvun amerikkalaisen alternative-musiikin synnyssä. Yhtye on ollut tauolla vuodesta 2016 saakka. Haynes on pitkän uransa aikana ehtinyt myös näytellä elokuvissa (mm. Jim Jarmuschin "Dead Man”), kirjoittaa kirjoja, maalata tauluja ja toimia ensimmäisessä ammatissaan tilintarkastajana. Musiikillista yhteistyötä Haynes on tehnyt niin Ministryn, Johnny Deppin, Flean kuin Mastodoninkin kanssa. Haynes sekä Ministry-nokkamies Al Jourgensen asuivat 90-luvun puolivälissä LSD:n puolestapuhujana tunnetun yhdysvaltalaisen vastakulttuurihahmo Timothy Learyn kanssa. Tarinan mukaan Leary testautti usein erilaisia psykedeelisiä cocktailejaan aiheesta innostuneilla asuinkumppaneillaan. Tulevalla kiertueella Haynesin yhtyeenä nähdään Paul Green Rock Academyn nuorista opiskelijoista koostuva yhtye. Yhdessä orkesterijohtaja Scott Thunesin kanssa Haynes ja nuoret esittävät Butthole Surfersin kappaleita sekä ”muita omituisuuksia”. Lisäksi nuoret soittavat illan alkajaisiksi oman settinsä. Scott Thunes tunnetaan erityisesti pitkästä urastaan Frank Zappan basistina ja taustalaulajana. Lisäksi hän on uransa aikana tehnyt musiikkia niin Steve Vain kuin punk-yhtye Fearin kanssa. Tätä nykyä Thunes toimii musiikinopettajana Kaliforniassa. Saavutettavuus Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin. Eteispalvelu Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä. Turvallisuusohje Ympäristölippu Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta . |
|||||||||||