Rakastettu Häikäisevän kirkas -konsertti soi vielä – tällä kertaa Sansan juhlilla Lahdessa!
Viime marraskuussa lähes loppuunmyyty Häikäisevän kirkas -kiertue täytti kirkot ympäri Suomen ja jätti jälkeensä vahvoja tunteita ja huikaisevia hetkiä. Nyt tämä yleisön rakastama konsertti palaaSansan juhlille, Lahden Ristinkirkkoon sunnuntaina 24.8.2025.
Illan aikana kuullaan sekä rakastettuja kappaleita että aivan uusia sävellyksiä tuoreeltaMaranata-albumilta, joka jatkaa aiemmanHäikäisevän kirkas -levyn tunnelmaa ja vahvaa sanomaa. Luvassa on muun muassa kappaleet Voi, mikä riemu, Häikäisevän kirkas, Siunattu olkoon Hän, Pyhän kosketus ja Suurenmoinen – laulut, jotka kutsuvat kuulijansa mukaan hiljentymään, ylistämään ja elämään todeksi armon säveliä.
“Häikäisevän kirkas -kiertue tehtiin jo toisen kerran syksyllä 2024, ja kyllä taivas oli jälleen lähellä. Saimme paljon viestejä syvästi koskettuneilta kuulijoilta. Häikäisevän kirkas on minulle itsellenikin tärkeä, ja on suuri ilo tulla konsertoimaan myös Lahteen,” kertoo Pekka Simojoki.
Lavalle nousee huippumuusikoiden kokoonpano:
Make Perttilä (kitara, laulu)
Pekka Simojoki (laulu)
Joonatan Rautio (koskettimet)
Heidi Simelius, Jonnu Heikkilä, Maija Kiiveri ja Hannu Lepola (laulu)
Tervetuloa kokemaan ilta, joka jättää jäljen sydämeen.
Liput ovelta 25 €
Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla. Kirkko on esteetön.