event-393672 event-393672

Musiikki

Jaakko Laitinen & Väärä Raha


Järjestäjä:Suisto-klubi
Paikka:Suisto-klubi
Osoite:Verkatehtaankuja 7
13200 Hämeenlinna
Pääsymaksu:alk.18,50

Lähde:Tiketti

Jaakko Laitinen & Väärä Raha

Lapland-Balkan-orkesteri Jaakko Laitinen & Väärä Raha palaa Suistolle. Yhtye julkaisi viime syksynä ylistetyn Äyskäri-pitkäsoittonsa ja levy valittiin niin Lapin Kansan, Helsingin Sanomien ja YLE:n listauksissa vuoden parhaimpien joukkoon ja maaliskuussa se kruunattiin Etno-Emma-palkinnolla. Levyllä kaikuvat vaikutteet varsinkin Balkanilta ja vanhasta Suomi-Iskelmästä, mutta vuosien varrella musiikilliseen maustehyllyyn on kertynyt inspiraatiota niin Turkista, Kreikasta, Lähi-idästä kuin Kreikastakin. Sanoitusten sfäärit ovat laajenneet ensilevyjen lemmenkaihosta todellisuuksien rajoja rapsutteleviin pohdintoihin, mutta kuitenkaan peräpohjalaista pilkettä silmäkulmasta unohtamatta.

Loistavien levytysten lisäksi yhtye tunnetaan ennen kaikkea hurmoksellisista keikoistaan, joissa Laitinen, Väärät Rahat ja yleisö piiskaavat toinen toinensa tiloihin, joista vanha kansa olisi kutsunut loveen lankeamiseksi. Kovaa keikkamainetta on pidetty yllä 70 keikan vuositahdilla ympäri Suomen Eirasta Inariin ja halki Euroopan jo yli 20 eri maassa. Musiikista aukeaa tasoja sekä analyyttisesti istuskellen kuunnellen että tanssin villiin pyörteeseen heittäytyen. Jo uutta levyä askarteleva orkesteri lupaa tarjoilla niin rakastetuimpia ralleja vuosien varrelta kuin uusia kappaleita tulevaisuuden levyiltään.



Showtime 21:00
Suisto avoinna klo 16-02

Lippu sisältää eteispalvelumaksun.

Kommentoi tapahtumaa (0)