event-403475 event-403475

Musiikki

Tapio Liinoja & Olli Ahvenlahti 145 vuotta


Järjestäjä:Tyyskä
Paikka:Tyyskä
Osoite:Wredenkatu 4
78250 Varkaus
Pääsymaksu:alk.34,50

Lähde:Tiketti

Tapio Liinoja & Olli Ahvenlahti 145 vuotta

Tule viettämään intiimiä syysiltaa Tapsa ja Olli 145 vuotta -juhlakonserttiin Tyyskän historialliseen miljööseen Varkauteen!

Kaksi viihteen mestaria, Tapio Liinoja ja Olli Ahvenlahti, saapuvat ainutlaatuiselle keikalle Varkauteen. Luvassa on hersyvää huumoria, koskettavia tarinoita, runoja ja musiikkia – tuttua niin Lapinlahden Linnuista, televisiosta kuin jazzin ja viihteen huipuilta.

Konsertissa kuullaan helmiä aiemmilta menestyskiertueilta sekä uusia sävelmiä, jotka vievät kuulijan kotimaan rannoilta Atlantin taakse. Mukana on myös Tapsan kirjoittama kertomus Tie vie, johon Ollin piano luo syvän ja kauniin maailman.

Liinoja (70) tunnetaan näyttelijänä teatteri-, televisio- ja elokuvarooleista sekä musiikkiurastaan. Tapsa on julkaissut mm. kolme soololevyä Lapinlahden Lintujen musiikin lisäksi. Hän on myös kirjoittanut kirjoja ja näytelmiä.

Ahvenlahti (75) on pianisti, säveltäjä ja kapellimestari, jonka mittava ura jazzin, kevyen musiikin ja television parissa on tehnyt hänestä yhden maamme rakastetuimmista muusikoista.

Kun nämä kaksi kohtaavat lavalla, syntyy suloinen ja elämänmakuinen ilta, joka saa yleisön nauramaan, liikuttumaan ja viihtymään.



Liput ovelta 37,50 € mikäli jäljellä.

Esityksessä on väliaika, esitykset 2 x 45 min.

ESTEETTÖMYYS

Mikäli konsertti järjestetään hyvän sään salliessa Atrium-pihalla, tapahtuma ei ole esteetön. Tyyskän sali on esteetön.

Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei

Facebook
Instagram

Kommentoi tapahtumaa (0)