

Musiikki The Halophones, Echolove (EST) + TBA
|
|||||||||||
The Halophones, Echolove (EST) + TBA The Halophones - levyjulkkarit, ECHOLOVE (EST) + TBA Kuudennella linjalla syyskuussa!Helsinkiläinen garage-vaikutteinen indie rock -yhtye The Halophones astuu Kuudes Linjalle perjantaina 26.9. juhlistaakseen debyyttialbumiaan “Noises! Noises! Noises!” Tapahtumarikkailla keikoillaan “Fonit” ovat kasvattaneet aktiivisesti yleisöään. He myivät loppuun ensimmäisen Lontoon keikkansa Camdenissä '23 ja matkaavat syyskuussa uudelleen Britteihin minikiertueelle. Tulevan albumin sinkut ovat saaneet hiljattain radiosoittoa YleX:llä ja Briteissä. Alkuvuotenaan 2022 bändi lämppäsi Kutosella Nasty Suiciden perhebändi Stenforsin levyjulkkareissa. Yhtye on sen jälkeen keikkaillut muun muassa The Dartsin ja kaksi Brittien sinkkulistan kärkeen kivunnutta biisiä julkaisseen Molotovsin kanssa. The Halophonesin groovaavasta livesoitannasta jäävät mieleen dynaamiset rock'n'roll-kitarat, melodiset bassolinjat, laulajan arvaamaton energia, ja tanssittavat koukut. Yhtyeen soundissa voi kuulla muun muassa Arctic Monkeysiä, The Strokesia, Hanoi Rocksia ja The Stoogesia. Toista kertaa Helsinkiin saapuva Echolove on Viron Pärnusta kotoisin oleva vaihtoehtorockbändi, jonka musiikissa kuuluvat psykedeeliset alavireet, raskaat riffit ja rehellisen tunteellinen kerronta. Bändin soundia määrittää dynaaminen, aggressiivinen, raaka ja kova ilmaisu - metallisten kitaroiden läpi paistaa läpi myös tiettyä haurautta ja syvyyttä. Etelänaapurissamme rockia uudelleen määrittävä nelikko on kiertänyt viime vuodesta alkaen pitkin Baltiaa toisen pitkäsoittonsa tiimoilta. Keväällä Tallinn Music Weekillä yleisön hurmokseen villinnyt bändi saapui myös tuolloin Helsinkiin soittamaan ensimmäisen Suomen-keikkansa Bar Looseen. Tästä keikkadebyytistä puhutaan todistajien kesken vieläkin leuat tiputtaneena ja matot alta vetäneenä kokemuksena. Kolmas yhtye julkistetaan myöhemmin. Liput ovelta 14 €, mikäli jäljellä. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ovella peritään security fee 3,90 €. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä |
|||||||||||