Conjur, Promethium, Northwind
Kolme nuorta death-black-thrash metal akselilla operoivaa yhtyettä lokakuussa Skenesalissa!
Northwind: Illan paikallista puolta edustaa vuonna 2019 perustettu Northwind yhdistelee musiikissaan folk black metallin ja melodisen death metallin elementtejä. Lyriikalliset vaikutteet bändi ammentaa suomalaisesta muinaisuskosta, luonnosta ja kalevalasta. Tämä keikka on paluu bändin juurille sillä Northwind on saanut alkunsa Myyrmäessä Vaskivuoren lukiolla.
Instagram Spotify
Promethium: Promethium, Mystisen tuntusta Death Metallia joka tuo jopa esoteerisen tunnelman tuhoavilla riffeillä, hyvin juurtunut vaikutteisiin Cannibal Corpse, Worm ja Obscura.
Conjur: Conjur on vuonna 2023 perustettu bändi Espoon Suvelasta, jonka tyylisuuntaa voi kuvailla vanhan ajan thrashiksi sovitettuna nykyaikaan. Biiseistä löytyy niin nopeita kuin raskaita riffejä sekä tietysti kunnon sooloja. Bändin debyyttialbumi julkaistiin viime huhtikuussa, ja tällä hetkellä kirjoitetaan uutta musiikkia.
Skenesali on rouhea musiikkiklubi aivan Myyrmäen aseman vieressä! Paikalle pääset kätevästi monesta eri suunnasta niin bussilla kuin junalla. Helsingin keskustasta pääset esimerkiksi reilussa vartissa paikan päälle AB-lipulla. Skenesalin sisäänkäynti sijaitsee Ravintola Topparin vieressä kävelykatoksessa.
Paikan päällä peritään kaikilta 3 € eteispalvelumaksu, joka oikeuttaa käymään rajattomasti narikassa.
Liput ovelta 15 €.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, Joonas Ikonen / joonas@velmu.net
Esteettömyys puutteellista portaiden takia. Avustajan kanssa mahdollista kulkea vaihtoehtoista reittiä Skenesaliin. Esteetön WC eri kerroksessa, johon kulku järjestettävissä. Olethan yhteydessä, niin järjestetään kulku. Kulun järjestäminen onnistuu toki myös paikan päällä ilmoittamalla, mutta otamme tiedon mieluusti etukäteen.
|